Loma alkaa, oletko valmis? Kolme menovinkkiä Kotkaan

Koululaisten talvilomat alkavat täällä Kymenlaaksossa ihan näillä näppäimillä eli nyt. Sillon kun minä olin alamittainen, puhuttiin vielä hiihtolomasta. Enää se ei ole niin nuukaa, kun ei voi olla varma siitä onko sitä luntakaan. Saati sitten se seikka, että pienen lapsen korvissa sana hiihtoloma aiheutti sen oletuksen, että lomalla oli pakko hiihtää. Edes vähän. Ja kyllä sitä hiihdettiinkin, olihan meillä koulussa sitä varten oikein listat seinällä mihin merkittiin hiihdetyt kilometrit ylös. Innokkaimmille piti laittaa lisäpaperia siihen viereen. Minä en kuulunut niihin.

Kun ei ole hiihtolomaa, eikä hiihtopakkoa, niin mitä sitä sitten tekisi? Tuoreena kotkalaisena olen hieman tehnyt suunnitelmia tulevalle viikolle ja juolahti mieleen kertoa niistä teillekin. Eli saa matkia.

Merikeskus Vellamo

Eläköön Facebook! En olisi muuten huomannut, että Vellamossa on Unikudelmia-näyttely ja kaikenlaista oheistoimintaa lomaviikkojen aikana. Minä ainakin haluan mennä tekemään askartelupajaan oman unisiepparin sekä katsomaan kuinka taikuri tekee ilmapalloista lapsille eläimiä. Itse en osaa, hyvä jos puhaltaa jaksan. Askartelupajan suositusikäraja on alkaen 6 vuotta, luojan kiitos yläikärajasta ei mainittu mitään. Ohjelmaan pääset tutustumaan tästä linkistä.

Maretarium

Facebookista huomasin, että Maretariumissa Hanna Hauki tervehtii lapsia joka päivä klo 14 ja nyt kun tarkemmin ohjelmaa tutkin, niin keskiviikkoa lukuunottamatta siellä esitetään päivittäin Harmaahylje-dvd klo 11. Meillä on täällä kotona pieni hyljefani, joten se on ihan ehdottomasti nähtävä! Maretariumin ohjelmaan pääset tutustumaan täällä.

Ravintola Vaakku

Tuskin kukaan yllättyy, kun sanon, että asialla oli jälleen Facebook ja loput luin Kymen Sanomista. Varissaaressa sijaitseva kesäravintola Vaakku avaa ovensa talvikaudelle 24.2. Ravintola on avoinna viikonloppuisin ja lomaviikolla myös arkipäivinä. Joskus yli parikymmentä vuotta sitten olen saarella vieraillut ja nyt on korkea aika mennä uudelleen. Sen verran houkuttelevalta kuulosti kävelyreissu kaakaolle ja makkaralle jääreittiä pitkin. Lehtiartikkelin pääset lukemaan täältä.

Bonuksena menovinkki numero neljä

Onko viikot aina täynnä menoa? Töissä aamusta iltapäivään tai vuorotyö? Lasten harrastukset? Omat harrastukset? Kissan ristiäiset? Siinä tapauksessa vakavasti kehoitan harkitsemaan sitä vaihtoehtoa, että älä suunnittele etukäteen liikoja. Aamulla herätessä (ei kellon soittoon) totea säätila ja mieti miltä tuntuu. Mitä sinä haluaisit juuri tänään tehdä? Ja on ihan yhtä oikein olla tekemättä juurikaan mitään. Loman jälkeen ei kukaan kysele paljonko hiihdit, ei ole listaa odottamassa, johon merkitä lomasuoritukset.

Katariina <3

Kuvituskuvina kirpsakan pakkasaamun jääkiteitä. Sormetkin jäätyi.

PS. Kuten postauksesta huomaa, niin kannattaa mainostaa Facebookin puolella ja tykätä julkaisuista, jotka haluaisi muidenkin näkevän. Hyvin näkyy toimivan. Ja vielä sen verran, että tuota postauksen alapuolella olevaa tähteä saa klikata. Ei se vaikuta mihinkään, eikä siitä lasketa mitään, mutta iso luku näyttää kivalta.