Menkää ulos! - valokuvia parista suosikkikohteestani

Lauantaina on hyvin aikaa siivota, pestä pyykkiä, viikata, järjestellä ja vaikka mitä. Tuota kaikkea olisin voinut tehdä, vaan en tehnyt. Minä menin ulos. Hyvä valinta. Eivät tulleet kotityöt perässä happihyppelylle, eivätkä liioin vähentyneetkään sillä aikaa, mutta mitäs tuosta. Ehtiihän sitä syksymmälläkin.

Olin niin hurja, että laitoin luistimet jalkaan jo aamupäivästä. Edellisestä kerrasta olikin jo vuosia aikaa. Huvitti ajatella, että niillä luistimilla on ikää jo suunnilleen 25 vuotta. Ei niissä liiemmin käytön jälkiä ole, ei ole kaappi kuluttanut. Kaikesta huolimatta pysyin pystyssä, vaikka ehkä enemmän näytinkin puuhevoselta kuin taitoluistelijalta. Eikä sitä näkyä yhtään kaunistanut se, että siirryin jäälle konttaamalla. Mutta kun se rantapenger oli liukas. Kuka minun blogia kirjoittaa, jos molemmat kädet on kipsissä?

Onko nämä jo retrot, kun ovat 90-luvulta?

Luistelun jälkeen pikaiset purkkihernekeitot ääntä kohti (mämmi olisi kannattanut jättää syömättä...)  ja koska sää oli edelleen mitä mainioin, niin uloshan sitä edelleen teki mieli mennä. Eikä mitä tahansa ulkoilua, vaan valokuvaamaan täytyi päästä. Onneksi täällä Kotkassa asuessa on kaikki niin kovin lähellä. Kuten esimerkiksi suuresti rakastamani Katariiinan meripuisto. Ei nimellä niin väliä, mutta plussaa se tässä tapauksessa on.

Aina se sävähdyttää, kun näkee pelastuslaitoksen ajoneuvoja. Etenkin, kun rannalla seisoo auto, jossa lukee "vesipelastusyksikkö". Onneksi kyseessä oli vain harjoitukset.
Sukeltaja menossa avantoon. On ne rohkeita!

Ilma oli suorastaan ihana ja liikkeellä näkyi olleen paljon ihmisiä. Tyrkkään tähän seuraavaksi meripuistossa napattuja kuvia.

Esitin merenneitoa. Toppapuku päällä...
Millään en nyt muista mikä tuo juttu on nimeltään, mutta siihen saa laivan kiinni. Onneksi olimme autolla liikkeellä.
Meripuiston valokuvatuin puu.
Taustalla Mussalon satama.
1800-luvulta oleva ankkuri kettinkeineen on aikoinaan kuulunut purjelaivaan.
Minun mieheni <3

Minä, jota aina palelee joka paikassa, olin tällä kertaa kylmyyttä tuntematta. No ehkä vähän poskia nipisteli, ei muuta. Huomaamatta aika vierähti ja pikainen piipahdus venyi kunnon ulkoilureissuksi. Halusin vielä käydä ikuistamassa yksinäisen saarnipuun, joka kasvaa toisessa suosikkipaikassani eli Kuusiseen johtavan tien varressa.

"On keskellä meren selkää luoto armoilla aallokon. Sinne lintukin pesiä pelkää, tyrsky lyö yli kallion. Miten sattuikaan sinne juurtumaan yksinäinen saarnipuu, paikkaan sellaiseen, johon kyennyt ei elollinen mikään muu." - Juha Vainio

Näyttää ihan kivaa ulkoilusäätä näille kulmille koko ensi viikoksi. Tai no, äkkiähän ne ennusteet muuttuu. Mutta asian ydin on se, että menkää pihalle ja nauttikaa auringonpaisteesta ja linnunlaulusta. Pian se on taas juhannus ja illat pimenevät.

Katariina <3