Minä ja navigaattori - ikuiset ystävät?

Pyhäpäivän ratoksi kirjoittelen koettelemuksesta kuluneelta viikolta. Tapahtumapaikkana pääkaupunkiseutu, pääosassa navigaattori ja suuntavaistoton kuormurikuski. Kuulostaa loistavalta.

Tässä onkin kulunut jo useampi viikko, että olen saanut ajella minulle tuttua reittiä antaen kivilouheelle kyytiä Helsingissä. Ei eksymistä eikä hapuilua kaistojen valinnassa, pelkästään ajamisen nautintoa.

Yksi työmaistamme sijaitsee Espoossa, tähän asti olen välttynyt ajamasta sinne suunnalle. Okei, kerran olen henkilöautolla käynyt ja mitään en muista mistä sinne mentiin. Se kuitenkin jäi mieleen, että ilman jälkikasvun puuttumista asiaan olisin kotimatkalla Kotkan sijasta päätynyt Tampereelle. Tampere on tosi kiva paikka, mutta kyllä koti kirkkaasti voiton vie.

Helsingin Kivikon kivikkoa.

Sitten koitti se päivä, että mies soitti ja lausui taikasanat: "Toisitko yhden kuorman salaojasepeliä tänne Espooseen?" Kysymysmerkki on tuossa turhaan, sillä se oli käsky. Oli totiset paikat edessä.

Teboilin Juhla Mokka oli tulikuumaa ja kielen palaminen tosiasia. Pyyhin pullanmurut suupielistä, punasin huuleni ja käärin kuvitteelliset hihani (kuumalla kelillä kuljetaan t-paidassa). Naputtelin navigaattoriin osoitteeksi Martinsillantien ja päätin selviytyä annetusta haasteesta.

Olen ennenkin kertonut tuosta Mersun navigaattorista. Siellä puhuu kiltti miesääni selkeästi lausuen. Karttanäkymä on iso, pitäisi puusilmänkin nähdä. Korostus sanalle pitäisi. Navigaattorista huolimatta perille löytäminen on aina ollut tuskien taival. Nainen kun ei usko. Usein minun mielestä kun tuosta ei vielä pidä mennä, vaikka miesääni muuta väittääkin. Ja aina olen saanut huomata, että olisi kuitenkin pitänyt... Odotan sitä päivää, että navigaattori kyllästyy ja luettelee muutamat ärräpäät. Voi olla, että se päivä on hyvinkin lähellä jo.

No kaikkihan sujui vallan mainiosti. Kehä ykkönen veti mukavasti, aurinko paistoi ja elämä hymyili. Kunnes tuli se ramppi, josta olisi pitänyt mennä. Miesääni kehoitti siirtymään oikealle ja minä siihen, että ai tuostako!!? Navigaattorin näkymä näytti oudolle. Oudolle siksi, että siihen oli tullut suurena kaikki kaistat ja turkoosilla oli merkitty se, joka piti valita. Ja mitä tekee Katariina? Ajaa suoraan siirtymättä yhtikäs mihinkään.

Niin siinä sitten kävi, että ohi menin. Taas. Tajusin sen tasan sillä hetkellä, kun kaistan vaihto oli jo myöhäistä. Suustani pääsi sarja vähemmän kauniita sanoja, arvaatte kyllä minkälaisia. Ken noilla suunnilla on liikkunut, tietää, että väärä kaistavalinta ei ole ihan helpolla korjattu. Tulee useamman kilometrin sightseeing ihan pyytämättä.

Voi navigaattori-parkaa, kun se huomasi mitä oli tapahtunut. Reppana sekosi ihan täysin, kun tekeillä olevat työmaat vielä antoivat sen vaikutelman, että ajan ihan hukassa. Toisaalta aika hukassahan minä olinkin. Edelleenkään suustani ei tullut mitään julkaisukelpoista.

Lopulta tuli nähtyä Espoota ihan kiitettävät määrät. Toisaalta olisinko koskaan nähnyt Hanasaaren upeita maisemia, jos tuota kämmiä ei olisi käynyt? Tuskin. Tosiaan Hanasaaren kohdalla sain käännetyksi menosuunnan takaisin sinne, mistä olin tulossa. Voitte uskoa, että nyt oli nainen tarkkana. Olisihan se kovin noloa, jos olisin taas ajanut ohi ja pyyhkäissyt takaisin kehätien itäpäähän. Löysin perille kohteeseen ja sain sepelit kipatuksi siistiksi kasaksi. Tosin hieman myöhässä aiotusta aikataulusta - sattuneesta syystä.

Edessä oli vielä lisää koettelemuksia, sillä pitihän sieltä takaisinkin tulla. Hiljaa itsekseni mietin, että mitenköhän ikinä tulisin oikeat kaistat löytämään. Mutta joskus, kun hätä on suuri, on apukin lähellä. Oli musiikkia korville se tieto, että saisin ajaa toisen auton perässä takaisin. Siinä kuorma-autossa nimittäin oli sellainen kuljettaja, joka ei ole ikinä hukassa ja tietää aina reitit perille. Navigaattoria ei tarvita, kun osaa seurata oikeaa johtotähteä. Siinä ne menivät sitten Hostikan Mersut peräjälkeen.

Mitä opin tästä? Jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin en yhtään mitään... Ensi viikko menee taas rattia pyöritellen, toivottavasti ihan sillä tutulla reitillä vaan.

Hei pian käännetään kalenterista uusi sivu ja alkaa ihan virallisesti KESÄ. Kohta on juhannus ja alkaa illat taas pimentyä. Nauttikaa nyt!

Katariina <3