Minulleko silmälasit??? - joskus on vain myönnettävä tosiasiat

Postaus on tehty yhteistyössä Instrumentariumin kanssa.

Ikääntyminen on tosiasia, ei siltä kukaan karkuun pääse. Minäkin olen joutunut huomaamaan, että näkö ei enää olekaan lähelle niin hyvä, joutuu vähän sihtailemaan tarkennuksen kanssa. Ihan arkipäivässä tämän huomaa siitä, kun lapset tulevat näyttämään minulle jotain ja tälläävät tarkasteltavan kasvojen eteen, joudun minä siirtämään kohdetta kauemmas nähdäkseni. Muistan, kuinka pienenä koululaisena kirjoitin aina melkein nenä paperissa kiinni, enää se ei onnistu. Tai no, onnistuu toki, mutta liki sokkona.

Toimin kuten jokainen nykyaikainen suomalainen, eli kysyin Googlelta. Järkytyin. Siellä sanottiin selvästi, että kyseessä on ikänäkö! Kuulostaa niin keski-ikäiseltä, että heikompaa hirvittää. Onneksi minä olen kova nainen ja kestän tämän kuin mies. Mieleeni jäi kytemään ajatus näöntarkastuksesta ja sen myötä mahdollisista silmälaseista. Hyvänen aika. No ajatuksen asteella operaatio edelleen on, mutta edessä takuuvarmasti. Halusin tai en.

Muistatteko kun kävin Helsingissä Blogger's Inspiration Day -tapahtumassa? Postauksen pääset lukemaan tästä. Paikalla oli myös Emmaria -blogin Emma, hänen postauksen samasta päivästä pääset lukemaan tästä. Tapahtumassa oli myös Instrumentariumin esittelypiste ja tilaisuuteni oli koittanut. Pääsin tutustumaan Heritagen uutuusmalliston silmälaseihin ja sovittelemaan niitä kaikessa rauhassa. 

Instrumentariumin osaston tunnelmaa.

Kyseessä on siis Heritagen Spectacles of Time -mallisto, joka koostuu klassikkokehyksistä, jotka eivät koskaan mene pois muodista. Miettikää miten näppärää! Itse ihastuin 50-luvun tyyliin välittömästi ja aika nopeasti valitsin kissamaiset lasit sovitettavaksi. Itse pidin niistä kovasti.

Mitäs tuumaatte, eikö olekin hienot?!

Sovittamieni 50-lukulaisten lasien kerrotaan kohottavan katseen ja imartelevan tämänkin päivän tyylikuninkaallisia. Sopii siis tällaiselle kruunaamattomalle kuningattarelle, kuten allekirjoittanut on. Kellomekkoja ja tyllialushameitakin löytyy jo valmiiksi.

Ja jotta hienojen lasien ikuistus olisi täydellinen, oli paikalla valokuvaaja Sanni Riihimäki. Oli hienoa päästä kuvattavaksi, tässä otokset:

Tämän sovittelun jälkeen ajatus silmälaseista ei tunnu ollenkaan niin pelottavalta. Mutta yksi seikka minua huolestuttaa - lähipiiri kommentoi, että ilman laseja näytän enintään kolmevitoselta ja lasien kanssa ikäiseltäni. Tässähän joutuu vielä aikuistumaan.

Katariina <3