Minustako malli? Ensimmäiset kuvaukset takana

Clamos Studio haki taannoin mainosmalleja Helsingin Sanomissa. Pari viikkoa asiaa pohdittuani päätin laittaa toimistoon hakemuksen kuvien kera ja siitä se sitten lähti. Kului pari viikkoa ja sain sähköpostiin viestin, että haluavat saada minut mallilistallensa ja portfoliokuvauksiin pitäisi mennä, jotta saadaan esittelykuvat. Viestissä annettiin ohjeet, että omia vaatekertoja pitäisi viedä useita kappaleita stylistin syynättäväksi. Arvaatteko mitä siitä seurasi?

No tietenkin seurauksena oli jokaiselle naiselle tuttu paniikki: Mitä minä laitan päälle? Minulla ei ole MITÄÄN päällelaitettavaa!!! Niinpä niin. Ja kaappi pursuaa vaatetta. Aaltoliikkeen lailla seuraus toisensa perään astui mukaan kuvioihin. Oli tilattava kampaaja ja hankittava kasvo- ja hiusnaamiot. Piti saada nainen säkenöivään kuosiin. Yhtä kokemusta rikkaampana voin ihan vinkkinä kertoa, että huolellisen hiustenhoidon jälkeen ei kannata lähtökiireessä suihkuttaa hiuksiin lämpösuojaa, jossa on hoitavia ainesosia - lopputulos on öljyinen ja harmitus tosiasia...

Kuvausta edeltävänä iltana laitoin naamiot kasvoille sekä hiuksiin ja viimein sain kuin sainkin valittua mukaan lähtevät vaatteet ja kengät. Laukku oli iso ja pukupussit siihen lisänä, kuin olisin matkalle ollut lähdössä. Yritin käydä ajoissa nukkumaan ja mietin nukkumisasennon tarkasti. Tässä iässä sitä täytyy jo kiinnittää huomiota mahdolliseen turvotukseen, ettei herää aamulla säkin kokoiset silmäpussit naamalla tai toinen silmä oleellisesti pienempänä. Olin myös ihan varma, että yön aikana naamaani nousee ennennäkemättömän suuri finni. Tuhat ajatusta mielessäni kävin maate. Varoitin miestäni mahdollisesta kuorsaamisesta, koska olin päättänyt nukkua selälläni. Varmuuden vuoksi.

Aamu koitti ajallaan. Varovainen kurkistus peiliin paljasti turvotuksen ja jättifinnin loistavan poissaolollaan. Onneksi. Toki leukapielessä loisti pienempi näppylä punaisena. Ohjeistus kehoitti myös saapumaan paikalle ilman ehostusta, olinhan varannut itselleni meikkkauksen ja hiustenlaiton paikan päällä tehtäväksi. Kyllä kysyi luonnetta lähteä ovesta pihalle meikittömällä naamalla. Olo oli erittäin alaston.

Porvooseen asti ajoin omineni, sieltä nappasin töissä olleen mieheni mukaan kuskiksi ja henkiseksi tueksi. Matkan aikana minulla oli liiankin hyvin aikaa miettiä mihin olin pääni taas pistänyt. Mieleeni nousi myös ajatus, että entä jos en kelpaakaan. Jos tarttuvat hellästi olkapäistä kiinni ja kääntävät päättäväisesti tuupaten takaisin tulosuuntaan? Kun oli se näppyläkin leuassa ja hiukset huonosti.

Vaan ei minua kukaan pois käännyttänyt. Suuri vaatemäärä tosin herätti hieman ihmetystä, mutta oli ainakin mistä valita. Ensimmäisen ja ainoan kerran olen ollut meikattavana silloin, kun naimisiin menin. Se oli vuonna 1999. Voi että miten ihanaa oli nyt istua ammattilaisen meikattavana. Itse ei tarvinnut valita mitään, silmät kiinni valmista vartuin. Ei ollut peiliä, josta välitarkastuksia tehdä, joten lopputulos oli yllätys hiuksineen ja ehostuksineen.

Valtava meikkivalikoima.
Lopputulos näytti tältä.

Kuvaukset sujuivat hyvin ja oli mukava olla välillä sillä kameran etupuolellakin. Poseeratakin osasin, kun ohjeita annettiin. Osa kuvista otettiin pelkässä luonnonvalossa, harvinaista herkkua tähän aikaan vuodesta. Saan kuvat itselleni ensi viikolla, teen niistä sitten ihan oman postauksen.

Eikä reissua ilman omaa kameraa ja valokuvausta. Olimme siis Töölössä, jossa sijaitsee nähtävyys, jota en vielä koskaan ollut päässyt läheltä näkemään. Arvaatteko mikä se on? Kyseessä on Sibelius-monumentti, upea Eila Hiltusen tekemä taideteos. Pahaksi onneksi paikalle sattui samaan aikaan bussilastillinen japanilaisturisteja, innokkaita valokuvaajia hekin, mutta sain ikuistettua teoksen ilman ihmismuuria edessäni.

Jean Sibelius.

Toki myös Töölönlahden suuntaan piti kameralla sohia:

Yhteistä kotimatkaa meillä oli Porvooseen asti, mies jatkoi siitä omalla autolla kotiinpäin. Toki minun oli jälleen kaivettava siellä työmaallakin kamera esille. Kaivinkone kun näytti minun silmiin niin kovin kuvaukselliselta:

Illan varjoon himmeään...

Miehestä ei näkynyt enää kuin perävalot ja silloin huomasin tilaisuuteni koittaneen. Plantagen oli siinä ihan vieressä! Niin monta kertaa olen sanonut, että sinne olisi kiva päästä ja nyt minulla oli mahdollisuus. Ei ketään autossa odottamassa, ei isoa lapsilaumaa paimennettavana eikä kukaan katsomassa minun perääni. Täydellistä.

En päässyt eteistä pidemmälle, kun oli jo hyasintit metallivadissa napattu matkaan. Itsekseni hymyilin niille litran sammalpusseille, joita myytiin kaksi kappaletta vitosella. Kaupunkilaiset.

Silmänkantamattomiin kukkia ja kaikkea kasveihin ja puutarhaan liittyvää. Ruukkuja kullan- ja hopeanhohtoisina, joulukukkia mielettömät määrät. Taivas oli auennut.

Maltillisesti mukaani lähti pari suojaruukkua ja toki niitä kukkia. Myös pinkkejä kuusenkoristeita ostin - oli pakko, kun väri oli niin upea. Ja oli ne alennuksessakin, joten pelkkää säästöähän se oli.

Nyt jään odottelemaan kuuluuko mallitoimistosta mitään, tuleeko työtarjouksia, edes sitä ensimmäistä. Sanoivat nelikymppisen naisen olevan kysytty tämän päivän mainosbisneksessä. Nähtäväksi jää. Mutta päivä oli ainakin mukava ja siitä jäi hienot muistot. Ja ihan piruuttani laitan hakemuksen myös toiseen toimistoon.

Katariina <3