Mun päivä aamusta iltaan - kiirettä ja vessajumitusta

Oli eilen taas sen verran lennokas päivä, että kerronpa teillekin.

Kello oli herättämässä kuudelta. Turhaan, sillä tilaamaton puhelinherätys hoiti homman "pitäiskö siun jo nousta, että ehdit ajoissa?" -herätysäänellä. Se oli taas se nahkavekkari, takuuvarma herätyskello, josta aiemminkin olen maininnut. Piti ehtiä aamupäivällä palaveriin, joka oli niinkin kaukana kuin Espoossa. Ja kuten tiedätte, tämä nainen ei lähde mihinkään ilman huolellista laittautumista. Aamupalaksi pikaisesti ruisleipää ja kahvia, en tiennyt, että tulisin katumaan tätä vielä.

Olin jo vetämässä korkkareita jalkaan, kun käsky kävi ottaa myös viemärikamera mukaan. Ei muuta kuin hihat ylös ja roudaamaan. Onneksi ymmärsin pakata myös Dimexit, turvakengät ja kypärän kyytiin. Oli siinä takapaksi aika täynnä...

Pissatauko oli pakko pitää Kuninkaantien abc:llä, nappasin mukaani sieltä vissyn ja croissantin. Croissanteista puheenollen, mikä ihme siinä on, että huoltoasemilla ne on aina niin kauniin pulleita ja rapeita, mutta annas olla kun itse paistan... Uunista tulee ulos täydellisiä yksilöitä, mutta ei mene kuin hetki niin ne lässähtää velttoina pellille. Lapset ovat keksineet, että ne saa päästä puhaltamalla pulleiksi. Mutta kehtaako sitä vieraille sanoa, että puhaltakaa croissanttinne täyteen? Varsinaiset kukkopillit.

Ja koska olen täysin suuntavaistoa vailla, enkä luota itseeni vaikka sanotaan, että aja sitä kehä ykköstä (sitä voi ajaa myös väärään suuntaan), nin laitoinpa puhelimeen navigoinnin päälle jo tässä vaiheessa. Sikäli turhaa, että loppumatkasta sain seurata miehen autoa perille asti. Kerran pääsin itsekseni sanomaan, että hei tuosta olisi äsken pitänyt kääntyä...

Pakko hehkuttaa, että minä, joka olen aina myöhässä, olin kohteessa kokonaiset kymmenen minuuttia etuajassa! Neuvottelupöydän ääressä istuttiin kaikkiaan nelisen tuntia. Tässä vaiheessa iski katumus siitä ruisleivän syömisestä. Istu siinä sitten nätisti, kun on hirveät ilmavaivat ja pierettää koko ajan... Selvisin ilman noloja tilanteita, enkä noussut kaasupallona katonrajaan.

Kello oli jo iltapäivässä, enkä ollut vieläkään saanut suuhuni mitään oikeaa ruokaa. Huteraa oloa paikkasin suklaapatukalla. Kuvittelin ehtiväni tässä välissä käymään syömässä, mutta niin meni kiire edelle ja sain tyytyä sämpylään ja kahviin. Piti ne viemärit mennä kuvaamaan... Enpä enää muista mikä huoltoasema oli kyseessä, mutta sen wc-tilat tekivät vaikutuksen. En ole ikinä ennen törmännyt vessaan, jonka seinillä on suuria luontokuvia metsämaisemineen, taustamusiikkia ja jopa linnunlaulua! Vielä suuremman vaikutuksen teki se, että onnistuin jäämään jumiin sinne vessaan. Voitte kuvitella sen tunteen, kun yrität avata ovea lukosta ja mitään ei tapahdu... Jouduin soittamaan miehelle, että tulee auttamaan minut ulos. Olin löytänyt sisäisen Mr Beanini...

Suomen kaunein vessa?

Työmaalle kurvattuani auto parkkiin ja korkkarit paksiin. Päälle huomioväriä ja kypärä päähän. Ihan siinä parkkipaikalla muuntauduin bisnesleidistä "työmiestytöksi", kuten eräs pikkupoika kerran minusta äidilleen hihkaisi. Onneksi kuvaus oli nopeasti tehty. Nopea  muuntautuminen parkkipaikalla taas takaisin enemmän itseni näköiseksi ja matkaan. Kello oli jo jotain puoli viisi iltapäivän puolella, enkä ollut vieläkään syönyt, päätä särki.

Irvistys siitä tulee, kun yrittää hymyillä samalla kun häikäisee ihan mielettömästi. Olisi ehkä kannattanut pitää aurinkolasit silmillä...

Soittelin matkalta äidilleni, joka sanoi, että aja vaan tänne asti, siellä odottaisi ruoka. Kyllä äidit tietää. Poikkesin kuitenkin taas Kuninkaantiellä hakemassa jätskiä ja kuinkas sitten kävikään:

Hupsista! Vähänkö lähti taas käsistä...

Päivän ensimmäisen lämpimän aterian sain vasta kuuden aikaan illalla. Kun on koko päivän pelkän sämpylän ja croissantin varassa, niin eihän sitä tuossa vaiheessa enää nälkä ole. Väkisin joutuu syömään. Mutta kilttinä tyttönä vedin lautasen tyhjäksi. Kotona olin viimein kellon mentyä ympäri siitä kun olin aamulla lähtenyt, niin väsyneenä, ettei mitään jaksanut. Sen verran jaksoin kuitenkin, että repsahdus oli tosiasia, rankka päivä vaati veronsa.

Rankan päivän vähemmän kevyt iltapala.

Tänään lennetään taas, mutta tällä kertaa blogihommissa. Luvassa mukavia hetkiä Lumottu polku -blogin Annin kanssa.

Katariina <3