Naurua ja kyyneleitä läpi vuosien - Mistä tunnet sä ystävän?

Mistä tunnet sä ystävän
Onko oikea sulle hän
Anna meren se selvittää
Kuka viereesi jää
Ja jos silloin kun myrsky soi
Vain sun kumppanis vaikeroi
Vene lähimpään rantaan vie
Jääköön pois mikä lie

Mistä tunnet sä ystävän
Onko oikea sulle hän
Anna tunturin selvittää
Kuka viereesi jää
Kun on kaukana kaikki muut
Ja kun päättyvät pitkospuut
Kuka rinnallas ruikuttaa
Takaisin mennä saa

Mistä tunnet sä ystävän
Onko oikea sulle hän
Ajat ankeimmat selvittää
Kuka viereesi jää
Kun on sinulla vaikeaa
Ja kun tarvitset auttajaa
Silloin ystävyys punnitaan
Menee muut menojaan

Siitä tunnet sä ystävän
Kun on vierelläs vielä hän
Turhat tuttavat silloin ois
Hävinneet pian pois

Tuossa alussa on sanat Ystävän laulusta, jonka Arja Saionmaa levytti vuonna 1983. Tuolloin minä en laulun päälle ymmärtänyt, pienen tytön korviin se oli väsyttävää jollotusta. En voi vieläkään sanoa pitäväni laulusta, väsyneeltä se edelleen kuulostaa. Mutta ikä on tehnyt tehtävänsä ja sanat ovat saaneet syvempää merkitystä.

Minulle ei yksikään tuttava ole turha. Jokainen kohtaaminen ja tervehdys on tärkeä ja muutaman sanan vaihtaminen kiireen keskellä antaa paljon virtaa. Mukavaa on, kun joku kauppareissulla nykäisee hihasta. Vihannestiskillä ehtii tomaattien poimimisen lomassa aina jotain jutella. Tällaisia kavereita ja tuttavia minulla on aika paljon, mielelläni muutaman sanan vaihdan myös tuntemattomien kanssa. Puheliasta sorttia siis.

Entä ystävät, onko sinulla aikaa huolehtia ystävyyssuhteista? Milloin viimeksi olet soittanut ystävälle? Oletko muistanut kertoa miten rakas hän on? Tunnustan, että minä olen huono tässä. Erittäin surkea. Minulla ei ole montaa tosiystävää, mutta ne muutamat ovatkin sitten kultaakin kalliimpia. Mutta se ystävyyssuhteiden hoito, se on ihan rempallaan.

Aina on niin kiire ja monta hommaa kesken. Ei ole olevinaan aikaa, vaikka ehkä sitä pitäisi vain ottaa. Repäistä itsensä irti. Tai sitten sitä luulee, että toisella on kiire eikä halua häiritä. Olen huono laittamaan viestiä kysyäkseni mitä kuuluu, jos tiedän, että en pysty heti vastaamaan tai pitkää viestiketjua vaihtamaan. Sitten kun on viimein aikaa, sitä tajuaa, että toinen on jo nukkumassa. Ruuhkavuodet, sitähän tämä.

Mistä tunnet sä ystävän? Kysytään laulussa. Minä tunnen sen siitä, että todellinen ystävyys kestää myös etäisyyden ja elämän ruuhkavuodet. Välillä on pitkiä taukoja yhteydenpidossa, niin pitkiä etten kehtaa sitä edes julkisesti kertoa. Siitä huolimatta, kun ystävän kohtaa, tuntuu, että mikään ei ole muuttunut ja juttu jatkuu siitä mihin se on silloin joskus jäänyt. Ystävän luona on kuin kotonaan, tunnelma on lämmin ja välittävä.

Vaikka kohtaamiset ovat välillä harvassa, niin kuitenkin silloin, kun hätä on suuri, voi luottaa siihen, että ystävä on turvana. Silloin ei epäilytä tarttua luuriin ja laittaa viestiä ja voi mennä suoraan asiaan. Silloin vastataan heti, vaikka edes pikaisella kuittauksella, että laitan myöhemmin viestiä. Tämä toimii puolin ja toisin - kun toinen uppoaa, kiskoo toinen pinnalle. Kunnes osat vaihtuvat.

Olen onnellinen siitä, että minulla on juuri tuollainen edellä mainittu ystävä. Niin paljon on yhdessä koettu ja jaettu. Huolien taakkaa on vuosien varrella kevennetty ja taas yhdessä iloittu. Stressattu raskauksia ja jännitetty synnytyksiä. Kynnetty pohjamudissa ja leijailtu pilvissä. Välillä hiljaisuutta, kuin välimatka olisi kilometrien mittainen, vaikka todellisuudessa jaksaisi vaikka juosta toisen luokse. Kunnes puhelin taas kilahtaa.

Tätä se on ollut jo yli kuusitoista vuotta, ystävyys on saavuttamassa aikuisikää. Milloin viimeksi kerroin miten tärkeä olet?

Katariina <3