Neitsytmatkalla Mersun kanssa - uusi auto tuli taloon

Kello pärähti soimaan taas luvattoman aikaisin aamulla. NELJÄLTÄ! Ajattele, neljältä sunnuntaiaamuna. Nukkua sitä ihmisen siihen aikaan pitäisi tai olla matkalla yöelämän huvituksista kotiin. Onneksi tuo ensimmäinen hälytys skippaantui nopealla kädenliikkeellä, seuraava yritys tunnin kuluttua viideltä. Aikaista sekin, mutta olihan sentään aurinko jo noussut ennen minua. Kukonlaulun aikaan - vain se kukko puuttui.

Mikä ajaa ihmisen ylös peitteen lämmöstä pyhäaamuna? Rakkaus autoiluun ja nimenomaan isoihin autoihin. Muistatteko, kun edellisessä postauksessa ikävöin Volvon perään ja kerroin, että meillä firmassa kalusto vaihtuu uudempaan ja käyttötarkoitusta paremmin vastaavaan? Kyseisen postauksen pääset lukemaan tästä. Mersu sieltä sitten tuli, ihan tuliterä ja pakasta vedetty. Tähän mennessä olen käynyt sitä vain hallin pihalla katsomassa ja ohjaamossa fiilistelemässä, mutta nyt oli tuhannen taalan paikka päästä ajamaan ensimmäistä kertaa. Eipä tarvinnut kahta kertaa kysyä. Tiedossa oli ajomatka Porvooseen hakemaan lavettia ja kaivinkonetta.

Siinä hän aamutuimaan odottelee.
Tulee pankkiautomaatti mieleen, mutta avainläpyskän paikka tuossa kuitenkin todellisuudessa on. Auto käynnistyy nappia painamalla.
Ohjaamon nappularomantiikkaa.
Kuin henkilöautossa istuisi.

Korkealle on kiivettävä, kun itsensä ohjaamoon kampeaa. Näkyvyys sieltä on eteenpäin ja sivuille hyvä, mutta taakse pystyy piiloutumaan auto jos toinenkin silloin kun perässä roikutaan. Istuin on verrattavissa säätöineen ja jousituksineen lepotuoliin - tosin ei siinä jalkoja saa ylös nostettua... Oikeasti siinä viihtyisi koko pitkän päivän ihan kevyesti. Kaikki on käden ulottuvilla ja mikä ihmeellisintä: suuri ja raskas ovi lopsahtaa kiinni helpommin kuin henkilöautossa.

Minkälaista sitten on ajaa automaattivaihteisella kuorma-autolla. Helppoa ja kevyttä. Äänimaailma on hiljaisempi kuin pakettiautossa ja kaikki toimii moitteetta. Ja niin pitääkin.

Onnellinen autoilija.

Perillä Porvoossa seurasi kuljettajan vaihto. Arvatkaa vaan miten kirvelee, kun ajokortti ei riitä vetämään mitään kuorma-auton perässä!! Nykyään CE-kortin suorittamiseksi vaihtoehtoina on joko armeija tai logistiikka-alan koulutus. Kumpikaan noista ei ole minun elämäntilanteessa realistinen vaihtoehto ja taidan muutenkin olla armeijaan jo yli-ikäinen, joten näillä on mentävä.

Miten isäntä tuon teki? Tuosta vaan peruutti paikalleen!
Lentävä jyrä.
Yhdistelmä koko komeudessaan. Voi kun saisi tätä kuljettaa!

Kotimatka oli sitten istuttava repsikan penkillä. Ei hassumpi vaihtoehto sekään. Ja oli aikaa sohia myös kameran sekä puhelimen kanssa.

Kyydissä oleva kaivinkone tankattiin Loviisassa. Tai siis mies tankkasi ja minä valokuvasin...

Tankilla.
Kevät ja lämmin kivi ovat tehneet tehtävänsä.
Moottoritie ei minusta ole ollenkaan tylsä kuvattava.
Siltojen kauneutta.

Piti vielä perillä hallilla ottaa parit fiilistelykuvat:

Etulyhty.
Taivas on sininen ja valkoinen. Ja nyt se on myös kuorma-auton ikkunassa.

Arvatkaas mitä? Minä lähden huomenna tuon ihanuuden kanssa ajamaan mursketta. Sitä odotellessa.

Katariina <3