Niin kaunis on hiljaisuus

Tein taannoin kuvapainotteisen postauksen jäätyvästä merestä. Hauraankaunis jääpeite varovaisesti yritti harsollaan peittää meren pintaa, rantakiviin oli luonto tehnyt hämmentävän upeaa jäätaidetta. Postauksen ja kuvat näet tästä.

Tänään kävimme koko perheen voimin tuolla samalla rannalla. Kyseessä siis meidän mökkiranta, paikka, jossa vietämme kesäviikonloput. Talvi oli kiristänyt otettaan. Ranta oli saanut lumipeitteen. Myrskytuulet olivat vieneet hennot jäähileet mennessään, tuoden tilalle yhteenkasautuneita jäälauttoja. Meri oli jäätynyt. Tosin tuossa kohdassa jääpeite on edelleen niin hauras, ettei sinne ole meneminen.

Ihan mukavan lämpöisenä oli ilmalämpöpumppu mökin pitänyt, vaan nytpä oltiin ulkoilemassa. Oli meillä evästäkin mukana: kahvia, kaakaota ja grilliherkkuja. Mutta ei puhuta nyt ruuasta.

Grillikatoksen lämpimässä tunnelmassa.

Reissun parasta antia oli hiljaisuus. Harvoin pääsen nauttimaan niin syvän rauhallisesta äänettömyydestä, kuin tänään kohtasin. Tiedättehän sen hetken, kun mistään ei kuulu risahdustakaan ja pystyt kuulemaan oman hengityksen ja melkeinpä sydämen sykkeenkin? Ei tuulen huminaa, ei meren kohinaa, ei mitään. Vain minä ja luonnon äänetön kauneus. Yksin, silti yhdessä ja osa kaikkea.

Lumen alla luomakunta

nukkuu tuulen kanssa talviunta.

On vain yksinäisyys seuranaan

hiljaisuus.

 

Katariina <3