Nolo elämäni... Vaiko sittenkin vain maanantai?

Joskus se vaan on niin, että kun alkaa sattua ja tapahtua, niin noloudet seuraavat toisiaan. Ihan pyytämättä. Tänään oli sellainen päivä.

Ei hätää, työminä oli skarppi ja kaikin puolin jämpti.

Eikö se niin ole, että hipaisusta ei oteta eikä puolikasta lasketa?

Tai jotain siihen suuntaan. Matkalla Porvooseen iski pakottava tarve saada kahvia. Kuvittelin ajavani Sipoonlahden Nesteelle. Ei ollut Sipoo, olikin Loviisan Ankkurituuli... Välimatkaahan näillä on kuutisenkymmentä kilometriä ja se Sipoo on pitkälti Porvoosta eteenpäin. No kuitenkin, tiedätte ettei tällä suuntavaistolla jne.
Siinä peruuttelin nätisti pakun parkkiin pienen, punaisen auton viereen. Vanhempi herrasmies seurasi Audin ratin takaa toimitusta ohimennessään. Minä kääntelin rattia ja ajattelin, että katso nyt miten tämä nainen sulavasti pyöräyttää parkkiin. Meni se ihan täydellisen hienosti. Mutta mistä hitosta se tumma auto tuli sinne taaempaan ruutuun? Oli nimittäin todella lähellä, etten pakittanut päin. Näkyi siellä olleen kuski ratin takana, kännykkä korvalla. Voin hyvin kuvitella mitä liikkui mielessä ja pääsi suusta, kun näki, että sieltä se vaan pokkana pakittaa.
Tiedättekö mitä - minua hävetti! Hävetti niin paljon, etten kehdannut naamaani näyttää. Oli pakko jatkaa matkaa, silläkin uhalla, että kahvihampaan kolotus yltyisi sietämättömiin mittoihin. Häpeän vieläkin, vaikka mitään ei edes tapahtunut.

Mikä kumma siinä on, että kahvi aina läikkyy ja valuu pitkin tarjotinta?

Siis aina. Vaikka kuinka yritän keskittyä suoritukseen ja vaikka kuinka jättäisin mukiin liikkumavaraa, niin silti. Pääsin viimein siihen kahviin käsiksi Kuninkaantien ABC:llä ja niin valui ne ruskeat juomat vihreälle tarjottimelle. Se verran olen jo vuosien saatossa oppinut, että otan servettejä tarpeeksi ja yritän niistä edes muutaman pelastaa kahvikupin vastakkaiseen reunaan tai tarjottimen päälle. Kaltaisellani pitäisi aina olla tarjottimen kantaja mukana. Minä en vaan osaa.

Katsokaa nyt miten se sotkee!

Koskaan ei kannata olla ihan varma

Sattuneesta syystä tässä on sisustusasiat olleet kovasti mielessä ja tietynlaisen peilin hankkiminen suorastaan pakkomielteenä. Löysinkin sopivan K-Raudan valikoimasta ja tarkastin netistä Porvoon myymälän varastosaldon, jotta hakisin sen samalla sieltä, kun ihan siihen lähelle olin muutenkin menossa. Saldo näytti kolmea ja minä kehräsin tyytyväisenä.
Siinä myymälässä tepastellessani ystävällinen myyjä kyseli mitä etsin. Tiedustelin peilejä ja vastaus kuului, ettei sisustuspeilit kuulu heidän valikoimaansa ollenkaan. Minä siinä taivastelin, että kyllä netin mukaan heillä niitä on - myyjän kertoessa valikoimien vaihtelevan myymälöittäin. Onneksi ymmärsin olla hiljaa ja vielä suurempi onni oli se, että tajusin olla kaivamatta puhelinta esiin näyttääkseni, että asiakas on oikeassa. Nimittäin siinä minun kuvakaappauksessa luki näyttävin kirjaimin K-Rauta Vantaanportti. Ja jumankauta minähän olin Porvoossa... Taas häpesin.

Kotimatkalla ohiajo oli tosiasia

Vaikka ihminen on kuinka nälkäinen ja hokee itselleen kanasalaatti-kanasalaatti-kanasalaatti, niin siitä huolimatta se oikea ramppi livahtaa ohitse. Turha on enää kaistan väärässä päässä katsoa, että tuosta olisi pitänyt mennä. Tarkoitus oli käydä Kuninkaantien ABC:n Hesestä hakemassa se edellä mainittu herkku, mutta ei vienyt suuntavaisto perille eikä näköjään edes nälkä. Harmitti, koska minulla oli oikeasti ihan mieletön nälkä jo. Ei auttaneet ärräpäät siihen vaivaan.

Kaikkien tankkauksien äiti

Polttoaineen merkkivalo tärähti palamaan eli kuskin lisäksi nälkäinen oli myös Mersu. Kun ABC:n makuun oltiin päästy, niin kaarsin Kotkan Amiraaliin tankkaamaan. Kuten useissa muissakin mittareissa, niin myös tässä piti kortilla maksaessa valita se summa ensin. Iso tankki on yhtä kuin iso summa, no problem. Harvemmin niissä pistooleissa toimii ne lirvakkeet, joilla saa polttoaineen virtaamaan ilman jatkuvaa painamista. Aikani räpellettyäni huomasin ettei tämäkään poikkeusta siihen tehnyt. Poikkeuksen se teki hiljaisuudellaan. Ihmettelin miten voikin olla niin äänetön, ajattelin olevan tuliterää tekniikkaa. Kunnes epäily heräsi. Hiljainen oli myös se, jossa näkyy ne juoksevat numerot. Eivät nimittäin juosseet. Olin tankannut yhden desin, enempää en saanut useista yrityksistä huolimatta. Tee perässä.
Seuraava alusta aloitettu suoritus oli sitten se täydellinen, numerot juoksi ja kuului ääntäkin. Katsoin parhaimmaksi hakea myös itselleni ruisleivän.

Desi dieseliä. Litrahinta tuossa näkyykin ja pyöristetty loppusumma oli 0,14 euroa.

Olihan sitä siinä sähläystä yhdelle päivälle - taisi tulla parin viikon annos kerralla. Enkä ole edes blondi, maanantaivireessä vain.

Tänään tuli taas talvi ja luonto on erittäin kaunis juuri nyt.

Katariina <3