Nyt kun kesä mennyt on...?

Se on kesä ohi nyt.

Varmana merkkinä kesän päättymisestä on se, että meillä täällä Virolahdella alkoi koulut tänään. Nyt on Hostikan poikia sivistyksen äärellä jo neljä. Vanhin aloitti peruskoulun viimeisen luokan, toinen seiskaluokan. Yksi on neljännellä ja koululaisista nuorin aloitti urakkansa ensimmäisellä luokalla.

Ekaluokkalaisen reppu, aina niin iso.

Ekaluokkalainen. Tuo pieni lapsi, jolla on ylisuuri reppu. Katseessa uteliaisuus, mieli täynnä odotusta. Vielä innoissaan koulunkäynnistä, odottakaas kun muutama vuosi kuluu.

Matkalla kouluun.

Erityisesti tämä aika vuodesta saa minut aina saman asian äärelle. Liikennekäyttäytyminen!

Siellä se pieninkin reppukansa tallustaa muiden joukossa, askel käy tiheään. Mielessä äidin ja isän neuvot siitä kuinka tiellä kuljetaan. Neuvojen antaminen onkin nykypäivänä aika hankalaa. Miten kerrot lapselle, että suojatie ei välttämättä olekaan suojatie? Että siellä auton ratin takana ei välttämättä olekaan kiltti täti tai setä, joka hymyillen pysähtyy ja antaa jalankulkijan ylittää tien? Ja vaikka pysähtyisikin, niin miten saat lapsen muistamaan, että sieltä toisesta suunnasta voikin tulla auto, joka jatkaa matkaa kaikesta huolimatta, muista piittaamatta?

Kuvituskuva. Kuvan auto ei liity tekstiin.

Entäs ne, jotka kännykkää rassaavat? Ne, joista näkyy ajaessa pelkkä päälaki, kun pitää vähän viestiä laittaa ja Facebookia päivittää? Loputon on lista. Uusimpana riskitekijänä Pokemon Go -peli, joka kannustaa liikkumaan kännykkä nenällä Pokemoneja etsimässä. Onneksi tuota ei sentään autolla ajaessa pysty pelaamaan, mutta paljon näkee niitä, jotka kävelevät peliin uppoutuneina, ympärilleen näkemättä. Vaarallista. Romukoppaan joutaisi moiset hömpötykset!

Paljon on vastuuta autonkuljettajalla, kaikkea ei voi sysätä kevyen liikenteen harteille. Ei etenkään niille, joita on jo se ylisuuri reppu painamassa. Tärkeää on ennakointi, joka taitaa olla useimmille kirosana. On niin kiire. Olevinaan ainakin.

Mikä nykypäivän ihmistä vaivaa? Minulla on tähän selkeä näkemys: itsekkyys. Toinenkin sana on, mutta sen jätän mainitsematta. Se on painokelvoton.

Näistä ajatuksista palaan jälleen asian alkujuurille. Eli siihen kouluunlähtöön. Ihme kyllä selvisin kouluunsaattamisesta kuivin silmin. Kuulun itkijänaisiin ja tirautan syystä ja ilman syytä, ilosta ja surusta. Ehkä jo sen verran olen tottunut, olihan sentään neljäs koulunsa aloittanut kyseessä. Mutta odotas kun tuli koululainen kotiin... Opettaja oli askarrellut jokaisen oppilaan pulpetille kortin! Siinä luki "Tervetuloa ensimmäiselle luokalle!" Korttiin oli kiinnitetty tikkari. Silloin se tuli - liikutuksen kyynel. Hieno aloitus koulutaipaleelle, jää taatusti lämpöisenä mieleen kaikille.

Sinä, joka luet tätä. Lupaa minulle, että huomioit ajaessasi myös kevyen liikenteen. Hellitä sitä kaasujalkaa ja keskity olennaiseen! Jotta yksikään unelma ei särkyisi, jotta yksikään reppu ei jäisi vaille kantajaansa. Pienilläkin teoilla näytät mallia ja tuot turvallisuutta. Lupaathan?

Liikennevalistuskampanjassa, joka nyt on jo retroa, sanottiin: "Sie ja mie - turvaa tie! Pitää edelleenkin paikkansa.

Pitäkää toisistanne huolta!

Katariina <3