Päivä kanssani - keskiviikko kännykkäkuvina

Kokeilen nyt vähän toisenlaista postaustyyliä, jos tykkäätte tällaisesta, niin voin tehdä toistekin. Eli tämän viikon keskiviikkona kuvasin päiväni yrittäen muistaa napsaista otoksen aina siellä missä liikuin. Välineenä kännykkä, järkkäri pysyi kotona. Kaikkea en kuvannut, joten vältytte väsymyskoomaiselta aamunaamalta ja vessareissuilta. Joku roti sentään oltava bloggaajallakin.

Aamulla kellon soidessa väsytti ihan vietävästi. Oli taas ilta venähtänyt ja nukkumaanmeno viivästynyt. Edelleenkään en ole oppinut menemään ajoissa nukkumaan, huono ihminen. Kahvia koneeseen, puuroa ääntä kohti ja olemus siihen kuosiin, että kehtaa ovesta ulos astua.

Meikkipussi levällään.
Päivän tuoksu ja huulipuna.
Leikin kännykän Photoshopin filttereillä...

Nuorimman jälkikasvun vein mamman hoiviin ja esikoisen kanssa lähdettiin asioille. Tänään oli tarkoitus tutustua Ekamin Malmingin kampukseen ja siellä maanrakennusalaan. Mainittakoon vielä, että se en siis ole minä, joka sinne mahdollisesti opiskelemaan menee. Ensin kuitenkin tilitoimiston kautta.

Kerran viikossa Virojoella, muulloin lähin toimipiste on Haminassa.

Matkalla oli tarkoitus ajaa Haminan keskustaan ja hoitaa asioita, mutta niin vain ohitustie jälleen kerran teki tehtävänsä ja huti meni. Onneksi moottoritielle on joku keksinyt rakentaa ramppeja, niitä pitkin siirtyminen kävi mutkien kautta kätevästi ja pääsimme kuin pääsimmekin ympyräkaupunkiin. Tosin aikaa oli tuhraantunut niin paljon kaikkeen ylimääräiseen, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin napata Hesestä pikaisesti sapuskat mukaan ja jatkaa kohti Kotkaa.

Remontissa täysin uudistettu Hesburger.
Ei mennyt kuin Strömsössä tämäkään... Kansi oli niin löysästi kiinni, että limsa valui kivasti paperipussin pohjalle. Mersun sisätilat oli pahasti uhattuna, joten ei auttanut muu kuin pysähtyä tyhjentämään lastia.
Lopulta mukin pohjalle jäi vain jäitä ja liraus limpparia. Arvaatte varmaan kenen juotavaksi tämä jäi...

Poika söi kerrosateriansa matkalla. Koska ajaessa ei voi syödä ja aikaa ei liikaa ollut, oli kohtaloni syödä ranskalaiset kampuksen pihassa. Hampurilaista en ehtinyt, se sai vielä jäädä autoon odottamaan. Ikinä ennen en ole Malmingilla käynyt ja näky oli kieltämättä kovin historiallinen. Kirjaimellisesti siis. Miten onkin joskus pystytty tekemään noin ankean näköisiä rakennuksia?

Malmingin kampus harmaudessaan.

Jos olimme ihmeissämme rakennuksen ulkopuolella, niin vielä suurempi yllätys meitä odotti sisällä. Sanoisinko, että siellä oli varsin kansainvälinen tunnelma. Siinä eteisaulassa seisoessa en kuullut ensimmäistäkään suomen sanaa, moni maa näkyi olleen edustettuna. Tilannetta ei helpottanut yhtään se, että meillä ei ollut aavistustakaan mihin mennä. Toimiston siinä sanottiin olevan, mutta kappas, olikin kiinni.

On olemassa kahdenlaista tuuria: huonoa ja erittäin huonoa.

Aikamme seisoimme ja ihmettelimme, lopulta tuli sitten muitakin tutustujia paikalle. Olimme ainakin oikeassa paikassa siis. Hetken kuluttua tapasimme myös opettajan, jonka jälkeen minun oli aika poistua. Kysyivät minulta olenko kyseisen ryhmän opettaja.

Toiset syö lämpimän aterian ns. ulkona, minä vetäisin kylmän hampurilaisen autossa kampuksen parkkipaikalla. Olipa taas elämys.

MInulla oli reilut pari tuntia aikaa kulutettavana, suunnitemat oli selkeät.

Välitankkaus ABC Amiraalissa. Uskomatonta, mutta totta: shoppailin lankakeriä liikenneasemalla! Kun oli niin kauniita ja sai halvalla. En edes tiedä milloin noista ehdin mitään tekemään. Sulo Vilen -syndrooma oli tosiasia.

Seuraavaksi oli vuorossa päivän odotetuin osuus:

Taisin rakastua <3
Tämän näyn äärellä olin erittäin katkera kameran jättämisestä kotiin. Tuo valkoinen alus pysähtyi odottamaan, kun suuri rahtilaiva lipui ohitse. Hämmästyttävän hiljaista, vain vaimea humina kuului, vaikka voimaa noissa on paljon. Tämä näkymä on yksi niistä syistä, miksi pidän satamakaupungeista.

Pojan tutustumiskäynti oli ohitse. Olivat päässeet siellä myös kaivinkoneita kokeilemaan. Äidin ylpeys äänessäni minun on ihan pakko kertoa, että olivat taitavaksi kehuneet! Tosin tiedän minä sen itsekin. Jälleen suunta kohti kahvikupposta. Keksin, että ajetaanpa Haminaan ja mennään ihan oikeaan kahvilaan. Kannatti mennä, nimittäin yhtäkkiä muistin mitä olin unohtanut: ne asiat, jotka meidän piti hoitaa, mutta kiireessä ei ehditty! Melkein jäi hoitamatta, hieman jo nolotti oma törttöily.

Raati Cafe Kaneli, Haminan raatihuone. Tunnelmallisen pieni kahvila herkullisella tuotevalikoimalla.
Kaikenlaisia kakkuja olisi ollut tarjolla, mutta minä olin niin tylsä, että valitsin tavallisen voisilmäpullan. Hyvä vaihtoehto tämäkin. Huomatkaa tarjottimen kuviointi!

Kun se asioiden hoito vahingossa mieleen palautui, niin eihän siinä auttanut muu kuin nostaa kytkintä. 

Koiviston autokoulu. Pojalle hakemus liikennetraktorikorttiin vireille.
A-Katsastus. Sitä samaa ajokorttiasiaa...
Kaakon Uusi Katsastus, työjuttuja. Joku voisi ihmetellä miksen hoitanut asiaani siellä aiemmassa paikassa. Se on kuulkaas niin, että kun hyvän paikan löytää ja siellä on tottunut asiansa hoitamaan, niin sinne palaa aina uudelleen. Vaikka sitten joutuisikin ajelemaan enemmän.

Ja seuraavaksi suunta kohti kotia.

Kai ne luistelukelit vielä tulee, tuleehan? Hokkarit myi J. Kuntsi Virojoelta. Kannatan paikallista palvelua.

Ja seuraavaksi lapsen hakuun mammalta kotiin. Ennen sitä kävin kotona heittämässä kanat uuniin.

Matkalla hain kauniin kimpun Suvin Kukkapajasta Virojoelta, eli jälleen paikallista kannatettu. Tämän kuvan nappasin seuraavana päivänä omassa olkkarissa.
Välitankkaus Miehikkälän salessa. Kyllä, olutta siellä on.

Kotona viimeinkin. Ruuan valmistusta ja kotiaskareita. Ei, en laita tähän kuvaa pyykkikasasta enkä leivänmuruista pöydällä (lattiasta puhumattakaan).

Valmis ateria. Liekkisiipiä, riisiä ja salaattia. (todellisuudessa söin noita siipiä enemmän, mutta annos näytti hienommalta kuvattuna vähemmällä määrällä)

Lisää kotiaskareita ja tölkki olutta, koska todellakin olin sen jo ansainnut. 

Iltapalaksi lämpimiä leipiä. Itse en tosin saanut ensimmäistäkään, olivat kai sitten hyviä.

Viimein talo on hiljainen. Sitten se iski taas: neuloosi!! Tosin tällä kertaa jouduin purkamaan kantapään neljästi silmukoiden pudottua puikoilta. Lopussa kuitenkin kiitos seisoi ja valmista tuli, vaikka seuraavan vuorokauden puolelle menikin. Käsityön jälki on jälleen nähtävissä. Huokaus.

Sukka sinivalkoinen <3

Sellainen keskiviikko minulla. Erilaisia tuppaavat päivät aina olemaan, hyvä niin.

 

Katariina <3