Puhdas pöytä ja tyhjät seinät - me muutamme!!

Elämä on tullut siihen pisteeseen, että nyt on aika vaihtaa maisemaa. Me muutamme. Tähän ei liity mitään draamaa, perhe on edelleen tiiviisti yhdessä ja avioliitto vahvempana kuin koskaan ennen. Aikakausi täällä itärajan tuntumassa, Virolahdella, on meidän osaltamme tullut päätökseen.

Kohti uutta

Kuten moni teistä tietääkin, minä en ole tällä paikkakunnalla kunnolla viihtynyt koko aikana. Siitä huolimatta olen elämästäni kaksikymmentä vuotta täällä kuluttanut. Kaikki vuodet muualle kaivaten - kaupunkiin, sinne missä on enemmän ihmisiä. Sanoinkuvaamaton on se tyhjä tunne rinnassa, kun sydän kaipaa muutosta ja järki käskee odottaa. Se järki sanoi, että antaa lasten kasvaa täällä minne ovat syntyneet ja juurensa kasvattaneet, sydän huusi eikä suostunut vaikenemaan. Loppujen lopuksi se lähtöratkaisu oli helposti ja nopeasti tehty ihan jokaisella.

Minä en vain koskaan kotiutunut tänne, en juurtunut niin ettenkö ikinä pois haluaisi. Pienellä paikkakunnalla on ne hyvät ja huonot puolensa, tiedätte kyllä. Uskon, että tulen kaipaamaan siihen pieneen lähikauppaan pistäytymistä, jossa kaikki on tutuilla paikoillaan ja sitä, että niin moni tervehtii. Terveydenhoito on toiminut aina moitteettomasti ja mielestäni koulut ovat priimaluokkaa. Asioita, joita ei aina siinä arjen keskellä pysähdy niin tarkasti ajattelemaan.
Olen sanonut, että kampaajaa en vaihda, enkä kukkakauppiasta. Muutama ystävä minulla täällä on, kuten myös lapsilla omansa, joten kyllä sitä tulee entisellä kotiseudulla käytyä. Voin sitten samalla piipahtaa siellä lähimarketissakin... 

Alkujaan uudella paikkakunnalla ei liiemmin tuttavia ole - toisaalta voi olla aika voimaannuttavaakin sulautua massaan, olla osa joukkoa ja sosiaalinen vain silloin, kun itsestä siltä tuntuu. Aika näyttää. Paljon on uutta edessä, totuttelua, sopeutumista ja oppimista. Sisimmässäni tiedän, että tämä on oikea ratkaisu. Kunhan vain selviäisi siitä muuttourakasta edes jotenkin järjissään.

Kerro nyt jo, että mihin!

Päästän teidät jännityksestä ja viimein kerron missä uusi kotimme on. Se löytyi Kotkasta. Muutamaa muutakin taloa tuli myös katsottua, mutta tämä oli se, jossa tuli heti tunne, että tässä on koti. Talosta huokuu onnellisuus ja rakkaus, kaikesta näkee, että siellä on asunut onni. Ja niin se tulee asumaan myös meidän kanssamme.

Vielä muutaman viikon vielä olen täällä itärajalla ja sen jälkeen Hostikka has left the building. Hymyillään, kun tavataan. Saa halatakin. Ja toivottavasti kaverit tulevat kyläilemään. Ettekä te meistä kokonaan eroon pääse sillä kesämökkimme sitoo meidät vahvasti Virolahden graniittiin. Paikka, jossa lepäämme silloin, kun kaupunkilaiselämä liiaksi hengästyttää.

Mutta niin se vain on, että ei paljasjalkainen haminalainen koskaan tuntenut olevansa täysin osa joukkoa. Sitä, johon kuuluu vain ikänsä täällä asuneena ja aina hapanvelliä syöneenä. Edessä on puhdas pöytä ja tyhjät seinät. Ihan uusi alku.

Katariina <3