Pukukoodina smart casual - Raskasparin avajaiset ja perinteinen päätös illalle

Kolahti kutsu postilaatikkoon. Kotkan ja Kouvolan Volvo Trucks on nyt osa Raskasparia ja avajaisia juhlittiin kutsuvieraiden kesken lauantaina. Pukukoodina luki smart casual, eli ei täyttä juhlavaatetusta, mutta ei myöskään arkikamppeita.

Jälleen kerran olin sen totuuden äärellä, että miehillä pukeutuminen on paljon helpompaa, koska vaihtoehtoja on vähemmän (ja valinnan tekee vaimo). Olin niin huimapäinen, että jätin vaatteiden miettimisen ihan viimeisille tunneille.

Lopulta vaatteet eivät aiheuttaneet päänvaivaa ollenkaan, mutta odotas kun katsoin illan sääennustetta. Kappas kun olikin muuttunut. Jotenkin ei yhtään yllättänyt.

Ennusteesta on selvästi nähtävissä, että juhlat ovat klo 18-23. Suurimmat sateet tulevat juuri silloin...

En tiedä mikä hitto siinä on, mutta aina ja siis oikeasti melkein joka kerta, kun meillä on mahdollisuus miehen kanssa mennä johonkin kahdestaan ihan rauhassa, heittää Ilmatieteenlaitos kapuloita rattaisiin. Lumisadetta lupasivat. Niin monet kerrat on meidän yhteinen ilta päättynyt aura-auton ja pyöräkuormaajan rattiin ja kuin kohtalon ivana sama oli taas uhkana.

Lisää sydämentykytystä aiheutti lapsenvahtien äkillinen sairastuminen. Onneksi tästä ei koitunut estettä menemiselle, toinen paikka järjestyi lennossa.

Ja nyt siihen smarttiin casuaaliin. Kysyin mieheltä, että haluaako hän taluttaa naista, joka on pukeutunut mekkoon vai housuihin. Valinta kohdistui empimättä mekkoon. Niinpä valitsin ylleni kotelomekon ja siihen pitkän jakun päälle. Jalkaan Parikan saapikkaat ja laukkuna Louis Vuitton. Ja siis tilaisuushan oli korjaamohallissa. Ei tullut mieleen, että siellä saattaisi olla alkuun vähän viileää.

Yksityiskohta.
Valmiina lähtöön.

Emme päässeet etenemään kymmentäkään kilometria, kun lumisade alkoi. Niinpä tietenkin. Kotkassa hiutaleet olivat jalkarätin kokoisia ja sade aikamoisen sankkaa. Alkoi hirvittää, että emme ehdi edes ruokailuun asti olla, kun töihin pitää sännätä. Tällä kertaa kuitenkin sää oli puolellamme, sillä suurimmat sateet eivät kaakkoisinta kolkkaa saavuttaneet samalla voimalla.

Punaisella matolla.
Tervetulomalja.

Kuten aiemmin jo totesin, niin tilaisuus oli tosiaan isossa korjaamohallissa. Hienosti siellä oli työkalut pressujen takana piilossa ja noutopöytä sulassa sovussa kuorma-autojen kanssa.

Niin hyvää!
Vasta pakasta vedetty Volvo.
Miesten sovituskoppi :D

 Illan ohjelmasta vastasi imitaattori Matti Peltola. Oli kyllä niin rankkaa huumoria, että vedet vaan silmistä valui, kun nauratti niin. Hienoa miten toiset osaa.

Imitaattori ja yksi lukuisista hahmoistaan.
Hehkuvan hehkeä vessaselfie.
J. Partynen eXperience Band. Esiintymislava illan teemaan sopivasti kuorma-autossa.

Ilta oli oikein hauska ja lumisateesta huolimatta pystyimme olemaan paikalla niin kauan, että ehdimme kuunnella myös illan orkesteria. Toki puhelin oli soinut alkuillasta ja hälytys tullut, jonka vuoksi piti tehdä järjestelyjä. Työt on hoidettava, oli päivä ja hetki mikä tahansa. Yrittäjän elämää, päivin ja öin, 24/7.

Reilut kolme tuntia ehdin nukkua ja sitten oli lähdettävä, sillä oli sitä lunta Virolahdenkin suunnalle lopulta kertynyt. Eli perinteitä noudattaen yhteisen illan päätteeksi löysimme itsemme pyöräkuormaajan ja aura-auton ratista. Kuinkas muuten. No, yhteistä puuhaa toki sekin. Laatuaikaa, sanoisin, sillä onhan se hienoa suhata menemään pariskuntana.

No mutta mikäs se siinä!
Tutut hommat tutuissa maisemissa. Vaalimaan raja-asema.
Korkkarit kattoon! Ei vaan Jalakset kojelaudalle. Tauon paikka, suklaapatukka ei päässyt kuvaan. (ai mikä dieetti?)

Kotiuduin aamulla yhdeksän maissa. Olo oli olevinaan kohtalaisen pirteä, mutta jotain kuitenkin kertoo se, että nukahdin sohvalle istuvilleni Dimexit päällä. Väittivät minun kuorsanneen.

Katariina <3