Rakkauslauluja kesäillassa - "Jo valkenee kaukainen ranta ja koillisest aurinko nousee..."

Kaakon Kamarimusiikki vetelee viimeisiä tämän vuoden osalta. Vielä ehtii mukaan, ohjelmaa on myös tälle päivälle sekä illalle. Kävin torstai-iltana Virolahden kirkossa kuuntelemassa Rakkauslauluja kesäiltaan -konserttia. Se oli jotain niin mieleenpainuvaa, että haluan jakaa kokemuksen teillekin. Esiintyjinä sopraano Mari Palo, mezzosopraano Lilli Paasikivi, tenori Markus Nykänen, baritoni Kristian Lindroos sekä pianistit Johannes Piirto sekä Ilmo Ranta.

Virolahden kirkko.

Ennakko-odotukset olivat isot, sillä kirkon akustiikkahan on ihan omaa luokkaansa ja konserttipaikkana tunnelmallinen muutenkin. Toivoin, että yleisö olisi tapahtuman löytänyt ja kirkonpenkit edes puolittain täynnä. Ja taas kerran olin odotuksineni ihan hakoteillä. Nimittäin kirkonmäki pullisteli autoja ja kirkkosali oli aivan täynnä. Kyllä tuntui hyvältä huomata, että ei järjestävä porukka turhaan ollut puurtanut.

Vaikka olin tapojeni vastaisesti jälleen hyvissä ajoissa paikalla, oli istumapaikat aivan täynnä. Mutta minullapa kävi tuuri - eturivissä oli tilaa.

Ihan täyttä on.

Eturivissä kun istuu, niin sitä on aitiopaikalla monessakin mielessä. Kameraahan en äänten takia voinut tälläkään kertaa käyttää. Tunnelma oli niin äärimmilleen virittynyt ja herkkä, että osioiden välissä olleet hiljaiset hetket oli täälläkin hiirenhiljaisia täydestä kirkkosalista huolimatta. Ei yhtään yskäisyä, ei niin mitään. Eli ei myöskään kameran surinaa. Siispä postauksen kuvista osa on otettu äänettömällä kännykällä ja kameraa käytin vain esitysten välissä. Eturivi mahdollisti myös kappaleisiin sisälle pääsyn ihan toisella tavalla, vangitsevana suorastaan. Miettikää sitä fiilistä, kun lopulta neljä oopperalaulajaa laulaa reilun metrin etäisyydellä täysin palkein. Moni varmasti ajattelee tässä vaiheessa, että jo mahtoi käydä korviin. Ei käynyt, tärykalvot jäivät ehjiksi.

Mari Palo, Lilli Paasikivi, Johannes Piirto ja Ilmo Ranta.
Markus Nykänen
Kristian Lindroos
Ilmo Ranta ja Mari Palo.
Lilli Paasikivi ja Kristian Lindroos.

"Jo valkenee kaukainen ranta
ja koillisest aurinko nousee
ja autereet kiirehtii pois,
kosk Pohjolan palkeet käyvät,
kosk mennyt on yö,
kosk kimmetää kesänen aamu
ja linnut ne laulelee"

Ja esityksen jälkeen.
Mari Palo ja Lilli Paasikivi.

Konsertissa kuultiin mm. Brahmsia, Merikantoa ja Schraderia. Kovinkaan moni teos ei ollut minulle entuudestaan tuttuja, rakkauslauluiksi tunnistin ne sanoista liebe, älskar ja amour. Varsinainen kielinainen siis.

"Kuvasi, armas, kannan
nyt vasten rintoain,
ja sinut itses kätken
syvälle sielussain

Voi laivan myrsky murtaa,
ja kenties uppoa,
mutt' sinut sielussani
vien aallon pohjahan"

Viimeinen kappale oli minun suuri suosikkini Con te partiro. Ja tämän he vetivät kaikki yhdessä, kovaa ja antaumuksella. Täytyy tunnustaa, että tässä vaiheessa meni roska silmään. Kertakaikkiaan uskomattoman upeaa tulkintaa.

Konsertin jälkeen viivyin vielä kirkolla kahvittelun merkeissä.

Raparperipiirakkaa ja iltakahvit.

Sisälläni oli syvä kiitollisuus siitä, että sain olla mukana Kaakon Kamarimusiikissa. Ilman tätä yhteistyötä tuskin olisin tänäkään vuonna tapahtumaan osallistunut. Mutta tiedättekö mitä - eipä jäänyt viimeiseksi kerraksi. Jatkossa tulen käymään täällä sekä myös muissa klassisen musiikin konserteissa. Samaa voin suositella sinulle, heitä mahdolliset ennakkoluulosi romukoppaan ja anna musiikille mahdollisuus. Saatat yllättyä.

Kaakon Kamarimusiikin sivuille pääset tästä linkistä, käy kurkistamassa päivän ohjelmatarjonta ja hyppää mukaan.

Katariina <3

 

Aikaisemmat postaukseni pääset lukemaan täältä:

Kaakon Kamarimusiikki - suuria säveliä pienessä pitäjässä

Kaakon Kamarimusiikki - Alkusoitto ilman musiikkia ja huikea aloituskonsertti Sävelten Sampo