Saanko esitellä: PRINCETTIA

Luin naistenlehdestä taannoin, että tämän syksyn uutuus/muotikukka on Princettia. Kuvakin siitä oli, näytti minun silmiin kovasti joulutähdeltä ja väri oli tällaiselle pinkkiin hullaantuneelle naiselle vallan sopiva.

Tuumasta toimeen ja kukkaa etsimään. En sitä silloin paikallisista kukkakaupoista löytänyt. Kalastin myös merta edempänä Kotkansaarella, tyhjin toimin sieltäkin lähdin. Kotimatkalla löysin oman kukkani matkan varrella olleelta puutarhalta.

Pinkki Princettia.

Se, että Princettia näyttää joulutähdeltä johtuu siitä, että se nimenomaan on joulutähti. Toiselta nimeltään myös syystähti. Pari vuotta sitten näihin törmäsin ensimmäisen kerran ja silloin se myytiin minulle pelkällä syystähden nimellä. Miten tämä sitten eroaa perinteisestä joulutähdestä? No siten, että tämän sesonki on nyt ennen varsinaisia joulukukkia sekä värimaailma on toisenlainen: pinkkiä, vaaleanpunaista ja valkoista. Tosin kyllä noita värejä löytyy myös joulun aikaan myytävistä yksilöistä... Oli miten oli.

Ihan yhtä kylmänarka tämä on kuin muutkin tähdet. Alkoi sitten meillä taas se minun perinteinen huutelu: "Ovi kiinni, joulutähti paleltuu!" Tänä vuonna vain vähän etuajassa.

Katariina <3

PS. Kyseisen kukanmetsästyspäivän iltana poikkesin lähimarketissa. Arvaatte varmaan mitä siellä oli myynnissä? Kyllä, sinne oli tullut tusinan verran noita vaaleanpunaisia kaunokaisia...