Stockmannin jouluikkunan sadunomaista tunnelmaa - päivä Helsingissä

Vuosi sitten mieheni vei minut varta vasten Helsinkiin katsomaan kauniita jouluvaloja ja sitä niin kuuluisaa Stockmannin jouluikkunaa. Voi se olikin ihana reissu! Edes lumeton kaupunki ja vesisade eivät latistaneet tunnelmaa - olimmehan kahdestaan liikkeellä vailla suunnitelmia. Harvinaista herkkua.

Tänä vuonna halusin näyttää nuo valot ja jouluikkunan, sekä joulun tunnelmaan koristautuneen kaupungin myös lapsillemme. Meidän kotikunta kun ei paljon valoihin panosta - ne samat kyntteliköt siellä kunnanviraston ikkunoissa lojuu vuodesta toiseen. Juu perinteistä kyllä, mutta silti eikö joskus kannattaisi uudistua edes vähän? Onneksi paikalliset yritykset ovat tuoneet jouluvaloillaan tunnelmaa tämän harmaan ankeuden keskelle.

Säätila kun on ollut mikä on, niin reissupäiväksi valikoitui viime sunnuntai, joka oli toinen adventti. Näytti siltä, että päivä pärjättäisiin ilman suolauslähtöä ja auraamista - tosin illaksi olikin sitten jo luvattu  huimaa lumisadetta, joten aamusta oli lähdettävä. Tällä kertaa ketunhäntä oli miehen kainalossa - matkalla ostettiin kuorma-auto...

Kotoa lähtiessä oli lunta, mutta pääkaupunkia kohti mentäessä valkeus kävi vähiin ja maisema oli kovin harmaa. Järkytykseksi saimme kuitenkin nähdä pilkkijöitä Sipoon kohdalla. Miehiä oli jäällä ihan ruuhkaksi asti, oikein kilpailut näytti olevan. Aika hurjaa! En kyllä itse menisi vielä pitkään aikaan, oli kuitenkin meren jää kyseessä.

Helsinki oli juuri niin ihana kaupunki, kuin aina ennenkin. Aluksi kävimme Stockmannilla, minun lempikaupassa. Halusin näyttää lapsille joulupuodin ja sen sadat koristeet. Seuraavaksi kuvia:

Jättimäinen kuusi roikkuu katossa.
Joulupalloselfie.
Tapasimme myös joulupukin. Minäkin pääsin esittämään lahjatoiveen, nähtäväksi jää toteutuuko se.

Ja niitä koristeita oli valtavat määrät! Toinen toistaan kauniimpia, kimallusta, lasia, kauniita värejä. Tunnustan, että mitään särkemättä emme siltä osastolta pois päässeet - rikkalapiolla oli käyttöä. Ja tunnustan myös, että sorruin ostamaan pari kuusenkoristetta lisää, vaikka niitä ennestään on jo niin paljon ettei kuusesta paljon vihreää näy. Mutta kun olivat niiiiin ihania.

Voi miten olisin halunnut kotiuttaa yhden tällaisen lyhdyn! Halut karisi siinä vaiheessa, kun tajusin, että olisin joutunut kantamaan tätä pari tuntia kaupungilla saadakseni mukaani...

Voi sitä silmänruuan määrää! Mennään seuraavaksi katsomaan jouluikkunaa. Siitä kävelykadulta löytyy myös näyttely edellisvuosien ikkunoista, mutta keskitytään nyt tähän tuoreimpaan. Ikkunassa on aina myös liikkuvia osia, joita pystyy käynnistämään ulkoseinässä olevista nappuloista.

Porkkananenät yhdessä, ihan kuin minä ja mieheni <3

Kymmeniä lumiukkoja talvisissa puuhissa, eläinhahmoja, valoja ja sävyjä. Niin sadunomainen tunnelma. Kaupunki on koristautunut jouluun tuhansin valoin. Sen kerran, kun oli kirkas pakkassää, siitä oli sitten haittaa. Nimittäin niitä valoja oli päivänvalossa hankala saada ikuistettua. Iltaa emme voineet jäädä odottamaan, takaraivossa oli koko ajan tietoisuus siitä lähestyvästä lumisateesta. Tässä kuitenkin muutama kuva kaupungilta:

Espan puisto ja Runeberg.
Lapset bongasivat robotin Elisan myymälässä. Hauska yksilö, mutta valitettavasti puhui vain englantia.
Ja minä bongasin Louis Vuittonin jouluikkunan <3

Alkoi olla jo kiire kotiin, mutta yksi niin monesti ajatuksen asteelle jäänyt asia oli vielä toteuttamatta. Halusin tavata ystäväni, KIRSIkan kukkia -blogista tutun Kitin, vaikka edes pikaisesti. Puolivuotisen bloggaajataipaleen parhainta antia on uudet tuttavuudet sekä Kiti, jonka kanssa olen ystävystynyt. Ja nyt siis soitto hänelle ja pikaisesti piipahtamaan - yksi päivän parhaimmista puolituntisista.

Kylmä viima puhaltaa, mutta siitä huolimatta nämä leidit vaan hymyilee.

Iloisen jälleennäkemisen jälkeen oli suunnattava kotiin. Helsingissä oli vielä kymmenkunta astetta pakkasta, itärajaa kohti sää lauhtui ja alkoi se lumisadekin. Hetken ehdin kotona hengähtää ja jopa muutamaksi sekunniksi torkahtaa. Oli vedettävä Dimexit niskaan ja niitä saikin sitten pitää hyvän tovin - meni nimittäin koko yö töissä.

The Kynttelikkö.
Yön pimeinä tunteina tuli käytyä melkein ulkomaillakin.

Kun koko yön on pyöräkuormaajan ohjaimissa painanut menemään ja viimein aamulla iskee päänsä tyynyyn, seuraa sama ilmiö kuin railakkaan baari-illan jälkeen: tuntuu kuin sänky keinuisi. Kolmen tunnin huonojen unien jälkeen olo oli edelleen erittäin juhlineen tuntuinen, mutta sillä mentiin koko päivä aina iltaan asti. Ja sitten kerrankin ajoissa nukkumaan, enää ei keinunut sänky. Eikä heilunut peitto. Raatoväsymys oli tosiasia.

Katariina <3