Sumuisella pellolla

Sunnuntaina rippijuhlien jälkeen lähdin valokuvaamaan. Nyt ei tarvinnut lähteä yksin, sain kaveriksi poikani, jolle olimme ostaneet lahjaksi järjestelmäkameran. Startatessani en tiennyt mihin tulisimme päätymään. Useinkin valokuvausreissuni ovat tällaisia - ajan sinne, mistä oletan löytäväni kuvattavaa.

Suuntasimme kohti Ylämaata, siellä on upeita pieniä järviä, joita on ilo kuvata. Emme kuitenkaan sinne asti päässeet. Miehikkälässä, Muurikkalan kylässä, oli satanut ja tie oli vielä kostea. Pellolla näkyi sumua. Käänsin pikkutielle, josta kuvittelin pääseväni lähemmäs tuota sumuista peltoa. Osuin oikeaan, taitaa valokuvaaja haistaa tällaiset asiat.

Näky oli hieno, tunnelma käsinkosketeltavan herkkä. Ilmassa sateen jälkeinen tuoksu, sellainen, joka voi olla vain keskikesällä.

Valokuvaaja sumuisella pellolla.

 Poikani on loistava valokuvaaja, kuten äitinsäkin ;) Hänen hienoja otoksia voitte katsoa Instagramissa.

Leppäkerttu
Kastepisaroita

Aina ei tarvitse mennä kauas löytääkseen kuvattavaa. Omasta pihapiiristäkin löytyy vaikka mitä, kun vain pysähtyy tarkastelemaan. Huomenna saapuu tilaamani macro-objektiivi, joten minut voi lähipäivinä nähdä ojanpohjalla ja heinikoissa kyykkimässä. Haaveenani on saada kuvattua leppäkertun kasvot.

Sumuisten peltojen katsastaja.

Aurinkoista päivää juuri Sinulle <3

Katariina