Tää yö nyt ollaan vaan ja hengaillaan, ei mennä nukkumaan

Nyt se lykkäsi taas lunta maahan. Kertarytinällä taisi tulla viitisentoista senttiä. Tiedätte mitä se minun elämässäni tarkoittaa - lumitöitä Vaalimaan raja-asemalla. Eli tuli taas Dimexit tuuletettua.

Ennusteet näytti, että sade alkaa torstai-iltana. Oikeassa olivat, alkoi se. Oman tulkintani mukaan tuo tarkoitti sitä, että rouva starttaa pyöräkuormaajan viimeistään puolilta öin, jos ei aiemminkin. Päiväunille en ehtinyt, mutta suuressa viisaudessa asetuin levolle kuuden jälkeen illalla. Peiton alla meni puolisentoista tuntia, uniakin tuli nähtyä. Herättyäni olin suoritukseeni tyytyväinen, nimittäin harvemmin tulee tuolla tavalla nukuttua. Vilkaisu pihalle oli hyvin valkoinen. Lunta oli jo kertynyt siihen malliin, jotta työntekoa täytyi vähintäänkin harkita. Suuri mukillinen kahvia koneistoon, jotta varmasti olisin virkeä. Ja mitäs sitten? No ei mitään. Minun vuoroni ei ollutkaan vielä lähteä, vaan nyt pitäisi nukkua. Miten minä nukun, kun vasta olen herännyt ja juonut sellaisen määrän kahvia.

Nainen petiin ja peitto korviin. En edes muista milloin viimeksi olisin meikit naamalla nukkunut... Oletin, että muutaman tunnin päästä täytyy lähteä ja ajattelin näin helpottaa elämääni. Tiedättehän, että minä en ilman ehostusta lähde edes pyöräkuormaajan puikkoihin vaikka kuinka yö olisi. Varovaisesti asettelin itseni selälleen ettei silmät jäisi tyynylle. Kuorsauksen riski oli siis enemmän kuin suuri. Vaan enpä minä nukkunut, kyllä oli tuskalliset tunnit eikä aikoihin ole odottavan aika noin pitkältä tuntunut.

Venäjälle.
Suomeen.

Kahden aikaan olin jälleen valmiina lähtöön. Mitä vielä, edelleen käsky painua nukkumaan. Tässä vaiheessa jo turhauduin ja päätin pestä meikit pois. Se oli virhe, nimittäin vartti operaatiosta ja puhelin soi, että NYT! Niin minä sitten meikkasin puoli kolmen jälkeen yöllä. Ja kuulkaas kyllä laitoin myös huulipunaa sekä hajuvettä suihkutin. Tyyli ennen kaikkea.

Olin varannut mukaan otettavaksi mehua, sokeritonta limpparia ja kolmioleivän. Ajattelin, että on pitkä rupeama tulossa, joten oli minulla pikkuinen karkkipussi sekä suklaatakin voimia antamaan. Dieetin piti olla käynnissä, mutta hätä ei lue lakia. Koneen koppi on aina niin lämmin, että pelkäsin leipäni puolesta ja pakkasin kamat kylmäpussiin. En vain millään löytänyt kylmäkallea pakastearkun uumenista, joten jäinen pullapussi sai toimittaa sitä virkaa. Ei ollut kuitenkaan aikomusta syödä niitä kymmentä vaniljapullaa yön pimeinä hetkinä.

Jäätävän iso eväspussi...
Minun työkalu <3

Ja kyllä sitä lunta tulikin kuin turkin hihasta taas. Onneksi liikenne ei kasvanut samassa suhteessa lumentulon kanssa, rauhallista oli. Sataneen lumen alla oli paikoin ihan silkkaa jäätä. Aikamoisen haasteen se asetti, nimittäin kone olisi halunnut välillä käyttäytyä ballerinan tavoin. Yhteistuumin päätimme kuitenkin jättää piruetit tekemättä.

Pahimman sateen aikana ilma oli aikamoisen sakeana hiutaleista.
Tauot on tärkeitä.

Aamukymmeneen asti jaksoin pyörittää, sen jälkeen oli vuoronvaihto enemmän kuin tarpeen. Kotimatkalla poikkesin kaupassa, palkitsin itseni kimpulla neilikoita, vaaleanpunaisia tietenkin. Kuten takanani jonossa ollut herra sanoi: kukkia saa varmimmin, kun itse niitä ostaa. Oikeassa oli.

Katariina <3

Kotona huomasin, että karkit ja suklaat unohtui syödä. Ehkä joudun uhrautumaan vielä tässä illan aikana. Harmi.