Taas aurinko nousee - vaikka sitten pilvien takana piilossa

Taas aurinko nousee, olet virtaa ja voimaa.

Olit unessa luonain, sait mut rakastumaan.

Ja jos aavoilla tuulee, olet purje mun laivaan.

Olet enkeli taivaan, sua saan rakastaa.

Taas aurinko nousee, olet virtaa ja voimaa.

Sain maan jo, sain taivaan,

sua saan rakastaa.

Aamulla yritin saada itseäni hereille taas kerran ihan liian vähäisten yöunien jäljiltä. Kännykkä huuteli torkkuhälyjä toisensa perään, univelka sai luomet tuntumaan tonnin painoisilta. Takaraivossa tykytti tietoisuus paperitöistä, jotka olisi saatava päivän aikana hoidetuksi.

Silmäluomien raosta viimein huomaan, että ulkonahan taitaa olla selkeä aamu tulossa. Pikainen vilkaisu ulos ja äkkiä kahvinkeittoon. Uni karisi silmistä ennätysvauhtia, sillä halusin pitkästä aikaa päästä katsomaan auringonnousua. Se hyvä puoli tässä talvessa on, että sen takia ei tarvitse nousta aamuyön tunteina. On sitä nimittäin neljältäkin nousevan auringon perässä autoiltu...

Kahvia ryystäessä katselin taivasta, joka oli täynnä vaaleanpunaisia pilviviiruja. Se lupasi hyvää! Mielessäni jo näin ennen auringonnousua eri sävyissä hehkuvat pilvenretkaleet ja viimein sen ison, oranssin pallon sieltä kurkistavan.

Kiitetty olkoon mahdollisuus tehdä työnsä silloin, kun itselle parhaiten sopii. Ja sopi tai ei, niin toinen äärilaita on sitten työskennellä yöllä. Niin sai paperit jäädä pöydälle, kun minä laukkasin kamera kädessä kohti autoa. Vedin Dimexit niskaan, ainakin näytin töitä tekevältä.

Viralliselle auringonnousun kuvauspaikalle päästyäni suustani livahti muutama naista väkevämpi sana. Nimittäin joku oli sitten hinannut pilven minun auringonnousuni eteen! En kuitenkaan luopunut toivosta, vaan jäin odottamaan ja valokuvaamaan. Tässä aamun otoksia:

Auringonnousun vastahorisontin punerrusta.

Oletteko muuten koskaan kuulleet miltä jäätyvä meri kuulostaa? Voin kertoa, että ääni on aika pelottava! Sen vielä käsitän, että läheltä kuuluu paukahduksia, mutta ne kauempaa kantautuvat äänet kuulostavat ihan joltain piiskan sivalluksilta. Maaginen tunnelma suorastaan. Kun minulle ei haluttu sitä aurinkoa näyttää, niin kuvasin sitten vielä jäätikköä:

Aurinko oli noussut jo hyvän aikaa sitten, mutta siitä huolimatta halusin käydä vielä toisessa paikassa, jossa usein olen nousevaa aurinkoa ihastellut. Ajattelin, jos siellä olisi edes pieni rakonen siinä taivaanrannan pilvessä. Arvaatte varmaan jo, että kattia kanssa - siellä mitään näkynyt! Niin taas kuvasin jäistä maisemaa. Oli siellä muutes puolen tusinaa pilkkijää kalastelupuuhissa. Rohkeasti olivat kaukana selällä ja saaren läheltäkin kävelivät. Totta se on, että aina jää pilkkimiehen kantaa...

Jäljet jäälle...
Siellä istuvat!
Hämähäkkijää.

Viimein maisema hieman kirkastui, varjoja tuli näkyviin. Tämän parempaan en minusta riippumattomista syistä pystynyt:

Reilu tunti oli jo kulunut ja kotiin mentävä, koska ei ne työt tule tehdyksi kamera kaulassa sipsuttaen. Kahvihammastakin jo kolotteli uudemman kerran. Myönsin tappioni, aurinkoa minulle ei silläkään rannalla enempää näytetty.

Puolisen kilometriä kotia kohti ajettuani taustapeilistä häikäisi aurinko... Muutama naista väkevämpi siinä taisi taas päästä.

Katariina <3