Tartu tisseihin!!

Edelleenkään tässä blogissa ei nähdä kuvia tisseistä. Eikä edes tissivakokuvia. Voitte siis hengittää vapaasti ja jatkaa lukemista.

Tänään 13.10. vietetään Roosa nauha -päivää. Suuri enemmistö tietää nauhan tarkoituksen, sen myynnillä kerätään varoja rintasyöpätutkimukseen sekä sairastuneiden ja heidän läheistensä tukemiseen. Kaikkea muutakin oheistavaraa kaupoista löytyy, jonkin sortin lahjoitusosuus niissäkin, mutta ainakin tuon nauhan myyntituotot menevät kokonaisuudessaan eteenpäin kohteeseensa.

Roosa nauha 2017 by Duudsonit. Hienosti sain tuohon laukun renkaaseen kiinni ilman hakaneulavaurioita.

Koko kuluva kuukausi kulkee pinkin lokakuun nimellä. On tapahtumia ja tilaisuuksia, aiheen näkymiseltä et voi välttyä. Tai sitten pysyt koko kuukauden kotona ja välttelet mediaa. Vuosikaudet on Facebookissa pikkusiskoviikkojen ja koirankaiman kämppäkaverin juhlaviikkojen nimissä kopioitu ja jaettu milloin mitäkin seinäntäytettä eteenpäin. Niin myös The Lokakuun aikana, vuodesta toiseen. Naiset ovat julkaisseet alusvaatteiden värejä ja käsilaukun paikkoja kertomatta enempää, niin salaista että. On kehoitettu yksityisviestein tekemään samoin ja hys - ei kerrota miehille. Just joo. Tänä vuonna julkaistaan sydämiä. Ja hitot, minä en julkaise. Tämän iloittelun tarkoituksena on jakaa rintasyöpätietoisuutta. Ai miten muka? Minun mielestä ei mitenkään.

On tärkeää puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Rintasyöpä on vakava sairaus ja siihen voi kaikesta vaaleanpunaisesta hattarasta huolimatta kuolla. Se koskettaa jo nyt monia ja vielä useampia se tulee koskettamaan. Halusimme tai emme, sillä se ei kysy lupaa.

Jos välttämättä haluat sydämen facessa julkaista, niin laita toki. Kaunis näky se siellä seinällä on. Mutta hei, tartu jooko niihin tisseihin kanssa! Joka kuukausi, aina menkkojen jälkeen. Ota tämä tavaksi ja tule tutuksi rintojesi kanssa niin sinun on helpompi huomata mahdolliset muutokset. Ja jos ylimääräistä tuntuu tai muuten huolestuttaa, käy lääkärissä.

Kun ikää on tarpeeksi, pääsee mukaan seulontoihin - mammografiaan (kokeneet sanovat tissien litistämiseksi) joka toinen vuosi. Minä olen vielä alaikäinen noihin seulontoihin, mutta olen miettinyt josko kuitenkin kuvauttaisi rintansa jo nyt. Huomasin Terveystalon mainostavan rintojen magneettikuvausta, ilman lähetettä pääsee, mutta silloin artisti maksaa kaiken itse. Ajankin jo sinne varasin, mutta ei mennyt sekään ihan nappiin. Ne kuvaa sellaisessa rekassa ja soittivat sitten, että se rekka ei olekaan Kotkassa kyseisenä päivänä. En tiedä mihin se joutui. Noh, minä hukkaan henkilöautoja ja jotkut sitten rekkoja... Tarjosivat uutta aikaa parin viikon päähän, mutta eihän se minulle käynyt, koska se kuvaus täytyisi tehdä kuukautiskierron kahden ensimmäisen viikon aikana. Odotamme siis, että rekan aikataulut ja minun menkat käyvät yksiin.

Mutta nyt - tartu tisseihin! Jos ne eivät ole sinun omat, niin suosittelen kysymään luvan.

Katariina <3

Ja linkkejä:
Roosa nauha
Ohjeet rintojen omatarkkailuun (Saimaan syöpäyhdistys)