Heippa vaan kaikille! Tätä naista on viety taas kuin litran mittaa. Ihan kivahan se on, että vientiä riittää ja vieläpä mieluisaan puuhaan. Pääsin nimittäin taas pitkästä aikaa veivaamaan kuorma-auton rattia Vantaalle. Päiville kertyi työmatkat mukaan lukien sen verran pituutta, että eipä siinä enää blogia jaksanut kotona kirjoitella illalla. Lauantai meni sitten ihan hervottomassa päänsäryssä ja nyt pyhäillan viimeisenä hommana heitän teille kuvapainotteisen postauksen.
Minun työni oli ajaa kaivuumaita Vantaalla työmaalta Petikon vastaanottopaikalle. Kehä kolmosta edestakaisin ja todellakin tuli viikon aikana kohdattua kaikki Suomen säätyypit. Vettä, lunta, räntää ja aurinkoa, ei sentään kaikkia samaan aikaan.
Kevään merkkejä oli ilmassa vaikka kuinka paljon. Finnairin sinivalkoisten siipien lisäksi bongasin taivaalta useampia joutsenpariskuntia ja tulipa nähtyä varikset lemmenpuuhissa. Siinä ne olivat riettaasti tien vieressä keskellä kaupunkia toistensa pyrstösulkiin sotkeutuneina. Kaikkea sitä... Ja loppuviikosta kevät oli tehnyt tehtävänsä ja sulattanut lunta niin paljon, että golfaajat olivat palanneet kentälle - räntäsateeseen.
Olen monesti sitä itsekseni miettinyt, että mikä on se juttu, joka tekee kuorma-autoilusta niin mahtavaa. On se vaan niin upea fiilis hallita isoa autoa. Katsoa ympärille ja tajuta, että tässä minä vaan vedän kapeaa kaistaa pitkin autoja kummallakin puolella, edessä ja takana - ja kaikki sujuu mutkattomasti. Radio on auki, soi Queen ja The Show Must Go On. Pakko laittaa kovemmalle ja laulaa mukana. Onneksi lälläri on kiinni, ettei vahingossa tule laulaneeksi muutamalle muullekin kanssakulkijalle.
Moni käsi nousee tervehdykseen Petikon läjityspaikalle ajettaessa. Mukava tapa moikata kollegaa, vaikka ei edes tunneta. Luo hyvää fiilistä ja tällaiselle satunnaisemmalle kuljettajalle myös sitä tunnetta, että kuuluu samaan porukkaan. Urani tähtihetki tapahtui lihapiirakkaa ostaessa - minulta kysyttiin onko Rahtarit -korttia. Ihan täydestä kuskista siis meni tämä nainen. Jälkeenpäin mietin, että eihän se nyt vaan kuitenkin johtunut niistä kiristävistä työhousuista... Kutistuneet mokomat kesäpöksyt talven aikana kaapissa.
Viikko huipentui perjantaina olleeseen syntymäpäivääni. Hyvin tuli yksi vuosi lisää rattia pyöritellessä. Joitain vuosia sitten meille tuli telakaivinkone taloon juuri kyseisenä päivänä, nauroin, että minulle synttärilahjaksi. Hukkaan meni, kaivaa en osaa vieläkään. Tänä vuonna oli taasen isännällä ostohousut jalassa minun merkkipäivänäni. Meni ja osti sitten kuorma-auton. Ei ollut lahjapaperiin käärittynä.
Itse kotiuduin ennen miestäni ja tuli hänkin sitten viimein ihanan yllätyksen kera.
Viikonloppuna Facebookia selatessani törmäsin Sora- ja maansiirtoautoilu Suomessa -ryhmässä tällaiseen päivitykseen: "Katariina Hostikka moroteltu Petikossa vähän kasin jälkeen aamulla!"
On se aikamoinen mimmi.
Katariina <3