Tosielämän Clark Kent - turvakengistä korkkareihin

Sitä ei aamulla herätessä aina arvaakaan mitä päivä tuo tullessaan. Kellon soidessa ajattelin, että nyt tulee mukava päivä, kun on kaikenlaista menoa, johon ehdin aamupäivän aikana kuitenkin valmistautua. Harhaluuloa oli se kuvitelma. Ajatus leppoisasta aamuhetkestä haihtui samalla hetkellä, kun tajuntaani piirtyi, että se tänään jätettävä tarjous todellakin täytyy jättää tänään. Ja vielä puoleen päivään mennessä. Kiirehän siinä tuli. Ei sillä, etteikö aikaa olisi ollut. Sitä oli ollut pitkälti toista kuukautta, mutta...

Aikanaan oli topless-tarjoilijat kova sana. Yläosattomissa kantoivat tuoppeja. Sitä en ole kokeillut, mutta meidän firmassapa onkin topless-konttori... Ainakin siltä minusta tuntui, kun puolipukeissa tarjousta väänsin kasaan. Kiitollinen olen kotitoimistosta, ei tarvinut jakaa tätä kokemusta muiden kanssa. Valmistakin tuli, kokonaiset kaksi tuntia ennen määräaikaa. On se näppärä!

Siitä kiireellä pakkaamaan pienimpien lasten kamat kasaan hoitopäivää varten ja silittämään omia vaatteita, jotta ei puolipukeissa tarvitse ihmisten ilmoille lähteä. Tunnustan fuskanneeni, silitin paidasta vain etuosan ja kaulukset, koska muut osat ei jakun eikä takin alta näkyisi. Siinä kurvatessa kylän raittia ja harmitellessa edessä kolmeakymppiä ajanutta, kuului viereiseltä penkiltä: "Äiti, siä unohit huulipunan!" Tosiaan. Minä en liiku kodistani mihinkään ilman huulipunaa ja sen on näköjään pienet piltitkin laittaneet merkille. Tiedätte sitten, jos näette minut vailla huulipunaa, tarkoittaa se sitä, että on Hostikan rouvalla ollut todella kiire.

Urakkaneuvotteluun ehdin kaikesta kiireestä huolimatta ajallaan. Tai siis mieheni kanssa samaan aikaan. Olimme molemmat puoli tuntia myöhässä... Sain huomata astuneeni vahvasti miesten maailmaan - seinällä oli tyttökalenteri.

Kahvitauolla työvaatteet päällä.

Illalla oli luvassa Usko, toivo, rakkaus -näyttelyn ennakkoesittely sekä avajaiset Merikeskus Vellamossa. Kaikki tarvittava muuntautumiseen työasuisesta naisesta korkkarileidiksi oli pakattuna autooni. Joten sinne vaan tila-auton takaosaan vaatteita vaihtamaan. Voi kuinka kiitollinen olinkaan auton tummennetuista laseista siinä Vellamon parkkipaikalla. Jäi topless-esitys tälläkin kertaa omaksi ilokseni. Clark Kent tarvitsi puhelinkopin muuntautuakseen teräsmieheksi, minä tarvin auton takatilan muuttuakseni leidiksi.

Näyttelyn avajaisissa.

Näyttely oli todella upea. Se ansaitsee ihan oman postauksen, jonka teen lähiaikoina. Ja mäkkärin kautta kotiin hampurilainen hampaissa, vaikka niin meinasin salaattia vain syödä. Kun on tarpeeksi nälkäinen, sitä helposti sortuu äärimmäisiin tekoihin.

Siinä kotiin ajellessa radion huudattamisen keskeytti poliisin tiedote. Sanoivat, että Haminassa on karhu asutuksen lähellä ja kehoitettiin välttämään alueella liikkumista. Ja mitä tuli ensimmäisenä mieleen? No tietenkin se, että nyt käännyn äkkiä takaisin ja etsin karhun, jotta saan valokuvan siitä. Onneksi järki tuli nopeasti takaisin ja jatkoin matkaani. Aika lähelle kotia jo pääsin, kun pitkäkilpinen pakettiauto työnsi kolmion takaa eteeni kahdeksankympin alueella. Ennakoin, huomasin ajoissa ja jarrutin. Ennen jarrutusta otin kiinni viereisellä penkillä olleesta kamerasta, ettei vaan kaveri lattialle tippuisi. Ammattiautoilija.