Tuulitukkana Saimaalla eli Tee se itse -veneristeily

Kaikki tietää, että Saimaa se on suomen suurin järvi ja sitä pitkin pääsee kauas. Viiden vuoden suunnittelu tuotti tulosta viime viikonvaihteessa ja lähdimme koko perheen voimin valloittamaan tuon suuren sinisyyden. Tietenkin oli luvattu sen kesän ainoan ukkosmyrskyn iskevän juuri samana päivänä, mutta aamusta kun lähtee, ehtii takaisin kotiin hyvän sään aikana. Kirjaimellisesti.

Matkalle kohti tuntematonta lähdimme Lappeenrannan satamasta. Tuntematonta siksi, että  meillä ei ollut ennakkosuunnitelmia määränpäästä. Isäntä hoiti näppärästi veneen veteen ja minulle jäi sivustaseuraajan rooli, parempi niinpäin.

Tuttu suihkulähde Lappeenrannan satamassa. Tällä kertaa lähietäisyydellä. Huomatkaa sateenkaari :)

Tähän asti on tullut veneiltyä ainoastaan merellä. Tämän yhden kerran kokemuksen tuottamalla syvällä rintaäänellä voin kertoa, että ei järvi yhtään huonommaksi jäänyt. Fiilis oli erilainen - puuttui se tuttu, suolainen meren tuoksu ja keinuttavat aallot. vastaavasti tilalle tuli rauhallinen kyyti ja runsaalla saarinäkymällä varustetut maisemat. Jonkin verran tuuli, mutta aallot olivat lyhyitä ja teräviä, joten keinumomentti jäi puuttumaan.

Aikamoisen hieno taivas.

Ei tosiaan mitään tietoa minne asti ajelimme. Turvallista kuitenkin, sillä etenimme merkittyjä väyliä pitkin ja veneen karttaplotteri reitin osoittamisen lisäksi tallensi myös kulkumme. Osaisi takaisin myös tämä allekirjoittanut täydellisen suuntavaistoton...

Mutta mitä tapahtuu, kun on muutaman tunnin veneillyt ja auringon lisäksi nauttinut myös oluen? No pissahätähän siinä lopulta iskee. Mies ohjasti alumiinisen ratsumme saareen ja auttoi kuningattaren veneestä kohti helpotusta.

Ja niin pitää hän veneestä kiinni, jotta rouva pääsee turvallisesti pissalle. Kaikesta huolimatta onnistuin liukastelemaan kengät märiksi.
Hotelli Helpotuksen rantamaisemia.
Kelpaa sitä taas mennä tukka tuulessa lepattaen.

Luonnon muovaaman maiseman lisäksi minua kiehtovat kaikki rautahäkkyrät sekä isot laitteet, outo eläväinen kun olen. Siispä seuraavat siltakuvat oli suorastaan pakko ottaa:

Peräaallot. Niin, ja se silta...
Komeaa on!

Kun on useamman tunnin veneessä viihtynyt ja pissahätäkin on hoidettu, niin mitäpä seuraavaksi? No nälkä tietenkin. Siispä takaisin satamaan purtavaa etsimään. On muutes mukavaa, kun jälkikasvu on jo niin iso, että veneen ajamisen voi huoletta jättää hänen hartioille. Siinä me keski-ikäistyvät sitten istuimme veneen peräpenkillä reteästi ilman paitoja, eikä edes nahka palanut.

Maalaisten laituri... *tirsk
Tälle luukulle on AINA jonoa... Satama-Sanni.
Lappeenrantalainen perinnemurkina: vety. Kyseessä siis lihapiirakka, jossa täytteenä keitetty kananmuna ja kinkkua. Mielettömän hyvää!

Kun kuvut oli ravittu ja sää edelleen mitä parhain, lähdimme taas Saimaan aalloille. Nyt otimme suunnan kohti kanavaa, ihan vain turistina kurkistaaksemme.

Matkalla bongattua. Siellä ne kelluu tukit vedessä, tukkijätkät puuttuivat.
Kivi & kelo.
Tämän lähemmäksi emme menneet, mutta siis kuva todistusaineistona kanavan lähestymisestä.

Kanavalta lähdimme takaisin satamaan, pilviä alkoi vähitellen kerääntyä taivaanrantaan ja muutenkin olimme seilanneet sinisellä Saimaalla jo koko pitkän päivän. Tuli siinä vielä kävellen katseltua satamaa, oli siellä moni muukin nauttimassa harvinaislaatuisen kesäisestä lämmöstä. Tunnelma oli kovin leppoisa, kuten Lappeenrannassa aina.

Kesästä toiseen kukkaisvaakuna ilahduttaa kulkijoita.
Tuntemattoman pariskunnan istuskeluhetki.

Uusi reissu Saimaalle on jo suunnitteilla. Toivottavasti toteutukseen ei kulu taas sitä viittä vuotta.

Katariina <3