Työjuttuja taas - nainen kuormurin ratissa

Heipä hei, se on taas viikko kohta vierähtänyt. Olen saanut paljon positiivista palautetta kirjoittamistani työjutuista kuorma-autoilun parissa, joten tässä sitä taas tulee. Tässä onkin ollut melkoisen tiukka tahti elämässä, eikä paljon ylimääräisiä ole ehtinyt. Yhden blogipostauksen sain viikolla ulos, sitäkin tehdessä nukahdin istuvilleni nojatuoliin.

Viikon agenda on ollut tämä - maanajoa.

Facebookista tuttuihin on tullut taas törmättyä (ei onneksi kirjaimellisesti) Petikon vastaanottopaikalla. Hämmästyin, kun lälläristä kuuluikin "Katariina Hoo!!" ja tutut kasvot näkyivät naapuriautossa. Minulla on paljonkin Facebookissa kavereina kollegoita, joita en ole ikinä livenä nähnyt ja on kyllä mukavaa, kun noille nimille alkaa tulla pikkuhiljaa myös kasvoja. Kuului sieltä lälläristä kuittailua myös Parikoista ja Manolo Blahnikeista. Arvaan, että tuskin kovinkaan moni siellä tiesi, että nuo puhuvat korkkareista. Mahtoivat ihmetellä... Juhalle terkkuja, jos satut tätä lukemaan :D

Jonossa kippauspaikalle.
Saven seassa ei paljon korkkareilla mennä...

Kuten ylläolevasta kuvasta näkee, niin kuraista on, vaikka suurimman osan ajasta istunkin kuorma-auton ratissa. Työmaalla ei kuraisuus haittaa niinkään, mutta noloa oli, kun oli sovittu tapaaminen iltapäivällä enkä ehtinyt vaihtaa vaatteita ennen sitä. Niin minä sitten lompsin kurapilkkuisissa työhousuissa, saviset kengät jalassa ja Vuitton kainalossa paikalle.

Tauolle mennessä on Teboilin parkkipaikka välillä tupaten täynnä. Henkilöauto sinne vielä mahtuu heittämällä,  mutta ängepä kuorma-auto johonkin. Ei hätää, kyllä tämä nainen aina keinot keksii. Ainoa kuorma-auton mentävä paikka oli henkilöauton valtaama (henkilöautolle olisi kyllä ollut paikkoja muuallakin). Aikani siinä katselin autoa ja miestä, joka siellä puhelinta selaili. Hyppäsin ulos autostani ja menin hymy korvissa kuskin juttusille: "Jos oikein nätisti pyydän, niin saisinko tästä parkkipaikan kuorma-autolleni?" Arvatkaa sainko ;)

Tankilla.
Huulipunan lisäystä sivupeiliä apuna käyttäen. Miksei noissa vehkeissä ole peiliä aurinkolipassa?

Monesti olen harmitellut suuntavaiston puutetta, sitä kun ei ole minulla juuri ollenkaan. Jotain edistystä on nyt tapahtunut tai sitten itseluottamus on hieman kasvanut. Taas kerran ajettuani ohi siitä liittymästä, josta olisi pitänyt kääntyä, olin niin rohkea, että nousin kehä kolmoselta pois seuraavasta rampista sillä ajatuksella, että kyllä sieltäkin täytyy päästä sorakuopalle. Ja sieltähän pääsi. Riskinä oli, että joudun jonnekin ihan toisaalle autoineni. Olisi se ollut noloa sieltä soitella, että minä oon nyt täällä, mutta en nyt kyllä yhtään tiedä, jotta missä...

Minä ja Finnair melkein samalla reitillä.
Pikkupojat punnitaan neuvolassa, isommat sitten tällaisella...
En ole edelleenkään täräyttänyt kuorma-autolla ostoksille. Vuittonin paperikassissa kulkee eväät.
Kassista saattaa löytyä joskus myös suklaata...
Heikkona hetkenä sitä repsahtaa tällaiseen. Lienee hyväksyttävämpää, kun kyseessä on kooltaan lasten annos :D

Loppuviikosta pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa myös "synttärilahjaani". Taloon on tullut siis pari kuormuria lisää.

Eipä ole tullut mieleen, että kuorma-autossa voisi olla nahkaiset istuimet. Uskottava se on, kun itse näkee.

Ensi viikolla Vantaan saviralli muuttuukin kiviralliksi Helsingissä. Pääsen taas loistamaan suuntavaistollani, kun uusille mestoille pitää löytää. Todella toivon, etten Kalasataman sijaan löydä itseäni keskustasta kivikuorman kanssa. Kuulemma rankka viikko tulossa. Taas. Ajohommien lisäksi tiedossa on ihan uudenlaista blogihommaa, josta taatusti tulette myöhemmin näkemään ja kuulemaan lisää. Mutta päivä kerrallaan, syvään ja rauhallisesti hengittäen. Hyvä tästä tulee.

Ruoho on jo vihreää Vantaalla.
Ja eräänä iltana kotona odotti tällainen kaveri.

Hyvää viikonloppua, muistetaan myös levätä!

Katariina <3