Valokuvasin merikotkan!! - ainakin melkein...

Kuvan merimetso ei liity tapahtumiin.

Viime aikoina on kuulunut merikotkia liikkuneen paljon täällä rannikolla. Sinänsä ei mikään ihme, koska Kotkassa ollaan. Minäkin niitä olen onnistunut näkemään, valokuvata en ole edes yrittänyt. Meillä on jälkikasvu hoitanut eläinkuvauksen hyvällä menestyksellä. Itse olen lähinnä keskittynyt lähes liikkumattomiin kohteisiin.

Tänään kauppareissulla katselin taas iloisena poukkoilevaa varisparvea jäällä. Söivät siellä kalastajien jättämiä saaliskaloja. Ei ollut kuin muutama kymmenen metriä matkaa. Tai ainakin kuvittelen niin. No lähellä kuitenkin, minulla kun ei ole suuntavaistoa eikä etäisyyksien hahmotuskyvylläkään liioin voi kehuskella. No joka tapauksessa sen varisparven vieressä istui tyynen rauhallisena jättikokoinen merikotka. Siitä näystä tuli vahvasti sellainen kuka ei kuulu joukkoon -fiilis. Eipä tuo suurempia säntäilyjä aiheuttanut, koska eihän minulla (tietenkään) kameraa mukana ollut ja millään puhelimen kameralla on turha mennä sohimaan. Jatkoin siis matkaa. Ehkä ei olisi pitänyt, sillä tulin ostaneeksi sillä reissulla unelmieni valaisimen. Isännälle terveisiä, lamppu tulee muutaman viikon kuluessa... Mutta ei puhuta nyt siitä enempää. Kerron sitten, kun on jotain näytettävää.

Kauppareissulla paloi aikaa kaikkiaan tunnin verran. Ei se koko aika mennyt lamppukaupoilla tönöttäessä sentään. Nyt on välineet pääsiäisaskartelua varten. Pääsee maalaamaan munia. Saatan kylvää rairuohonkin, jos vain muistan hetken koittaessa mihinkä olen pussit jemmannut. On niitä ennenkin etsitty. Mutta siis paluumatkalla odotti yllätys jäällä. Se sama kotka istui edelleen siellä, ihan samassa kohdassakin vielä. Nyt tuli kiire hakemaan kamera kotoa. Matka ei ollut pitkä, toivoin kotkan odottavan minua. Mielessäni välkkyi jo vähintäänkin Vuoden luontokuva -titteli ja huippuotosten sarja.

Aika inhottavaa oli sillä hetkellä muistaa, että se akkuhan on kamerasta tyhjänä! Plan B oli kuitenkin valmiina. Se jälkikasvun kamera! Pikainen soitto pojalle ja lupa heltisi. Takaisin pelipaikoille ja mitä tapahtui - ihan lähellä kohdetta lensi kotka vastaan. Siellä se liiteli ja paikallaan lepatteli kuin se ylväs kotka aikoinaan olutmainoksessa. Minun ikäluokkani sen muistaa ja muistaa varmasti myös sen musiikin siinä mainoksessa. Nuorempien ei tarvitse. Jos kovasti kiinnostaa, niin löytyy Youtubesta hakusanoilla "olutmainos kotka". Testasin nimittäin, kun iski kamala nostalgiapuuska. Olutkin maistuisi, mutta sitä ei ole. Mutta siis se Kotkan kotka, se lensi pois. Elättelin vielä toivoa, että jos tämä lennellyt yksilö olisikin sen toisen kaveri ja minun kotkani vielä istuisi odottamassa. Kissan villat.

Siellä jäällä ei ollut muuta kuin ne ilakoivat varikset. Valokuvasin sitten niitä, kun kerran kuvaamaan olin lähtenyt. Hauskoja lintuja, mutta kyllä se puuttuva kotkakuva jäi kirvelemään. Ja jotta huono reissu saisi mahdollisimman huonon päätöksen, niin en minä niitä kuvia sieltä kamerasta omalle tietokoneelleni saanut. Ei vain onnistunut. Että laitanpa tähän loppuun sitten pari muuta kuvaa koristeeksi. Toinen on uljas ja toisella on höyhenet.

Hornet
Lokki

Aina ei vaan voi onnistua, ei edes melkein.

Katariina <3