Viemäriputkista vappuun - aaton tunnelmia

Herätys oli tänään aikaisin. Ihan liian aikaisin, nimittäin puoli viideltä sunnuntaiaamuna ihmisen pitäisi nukkua. Vaan meilläpä ei nukuttu. Vappuaatto alkoi viemärikuvauksella Porvoossa reippaana heti aamusta (ennen heräämistä), niin ehtii sitten päivän aikana vaikka ja mitä.

Se on kyllä kumma, että silloin kun lähtee liikenteeseen ilman pitkää objektiivia eikä missään tapauksessa ole edes tarkoitus eläimiä kuvata, niin silloin niitä on melkeinpä olkapäällä istumassa. Matkan aikana näin hirven, teeriparven, pöllön sekä kauriita. Niinpä tietenkin, kiitos taas Mr. Murphy.

Matkaevästä huoltoasemalta. Huomatkaa Apsi-apina :D

Eilisiltana luonto uhkaili takatalvella numero "liian monta", mutta onneksi ei maa pahemmin valkoiseksi meidän suunnalla tullut. Muualla oli toisin. Nimittäin Markkinamäen tunnelista sukelsimme keskelle talvea. Keli muuttui yhtä nopeasti kuin naisen mielipide ja maa oli valkoisena. Melkein viisi senttiä oli lumensekaista räntää tullut ja kollegat olivat joutuneet vielä kauden lopuksi töihin. Ei kyllä käynyt yhtään kateeksi.

Autotalo Laakkosen työmaalla Porvoossa on talvi.
Viemärikamera.
Mäntykummun päiväkodin piha on saanut valkoisen peitteen. Taas.

Talvi se tosiaan oli Porvoossakin. Onneksi olin laittanut talvimallin Dimexit päälle ja alle villapaidan. Silti oli aivan järkyttävän kylmä! Mutta minähän olenkin ikuinen vilukissa... Kahdella työmaalla vierailu jätti jälkeensä syväjäädytyksen, jota sai sulatella tovin jos toisenkin. Onneksi Mersussa on tehokas lämmitys.

Kotimatkan eväät. Apinajuoma on vaihtunut kahviin.

Kun aikanaan lähtee, sitä on takaisin kotona jo aamupäivällä. Perinteinen munkkioperaatio odotti tekijäänsä. Joskus olen niitä hiivattomanakin yrittänyt väsätä, vahingossa tosin. Nyt tuli priimaa.

Before...
...after.

Illalla kuumenee grilli ja skumppapullo poksahtaa - toivottavasti ei toisinpäin.

Hauskaa vappua ihanat!

Katariina <3