Yrittäjäpariskunnan totaalinen irtiotto - Kotkan Meripäivät 2017

Se on jo moneen kertaan todettu, että jos töistä haluaa edes hetken hengähdystauon, on lähdettävä johonkin. Mieluiten kauas ja ilman puhelinta. No nyt ei tapahtunut kumpaakaan, mutta toisiin ympyröihin lähdimme kuitenkin koko perheen voimin. Kotkassa oli viime viikonvaihteessa jokavuotiset Meripäivät, jossa on aina tullut pikaisesti piipahdettua, mutta nyt teimme poikkeuksen. Ostimme viime syksynä ison veneen, sellaisen huvijahtikokoisen ja siihen muutimme koko viikonlopuksi. Venepaikka meillä on ihan täydellinen, nimittäin Kantasatamassa Puuvenekeskuksen laiturissa, suoraan tapahtumien keskipisteen äärellä.

Kannella.

Tuskallista on pakata vaatetta mukaan, kun iskee se niin perinteinen "mitämiälaitanpäälle-syndrooma". Yritin selvitä mahdollisimman vähällä, jätin hameen kotiin ja ajattelin selviäväni yksillä farkuilla ja useammalla yläosalla. Virhe ja virhe. Olinkohan tunnin ollut veneellä, kun isäntä onnistui kaatamaan kaljat kannelle. Siitä ne tietenkin valui kaltevaa pintaa pitkin mihinkäs muualle kuin minun ahteriini... Siinä olin sitten alushousuja myöten oluella kasteltu, eli ihan asiaankuuluva Meripäiväkunto minulla.

Kovin tuulista on huipulla, myös Merikeskus Vellamossa.
Perjantain auringonlasku.

Perjantai hurahti yllättävän nopeasti iltaan ja yöhön. Kameraa tuli kanniskeltua mukana, mutta enpä muistanut yhtään kuvaa sillä kuitenkaan ottaa. Viimein jälkikasvut olivat nukkumassa ja me miehen kanssa vietimme kahdenkeskistä aikaa kannella sylikkäin. Eipä siinä ehditty edes kissaa sanoa, kun uni tuli ja vei. Aamuyön tunteina hiippailimme kajuutan puolelle nukkumaan mekin. Liekö sitten viikon aikana kertynyt väsymys vai veneen keinunta, mutta unta riitti kaikilla puoleen kymmeneen asti. Iloinen yllätys oli se, että kahvila Kalarannassa oli aamiainen tarjolla. Vähemmän iloinen oli se tieto, että aikaa oli parikymmentä minuuttia sinne mennä. Vaatteet oli valmiina päällä yön jäljiltä, mutta ehostukseen ei ollut aikaa. Siitä huolimatta rohkenin mennä, on se vaan hurja.

Päivä käyntiin lasillisella skumppaa.

Vieraita meidän veneellä kävi useaan otteeseen, mukava oli istuskella tekemättä yhtään mitään. Edes puhelin ei ennakko-odotusten vastaisesti laulanut tauotta. Ja niin se sääkin sitten lämpeni, että kyllä harmitti hameen kotiin jättäminen. Niin vähissä on ollut hamesäät tältä kesältä ja nyt kun kerrankin olisi ollut tilaisuus niin eikös mitä. Ruokailun hoidin kunnollisen perheenemännän lailla Kotipizzan kotiinkuljetuksella - tai tässä tapauksessa veneellekuljetuksella.

Illan kävelykierrokselle otin jälleen kameran mukaan. Sattui vaan sellainen putki siihen mukaan, ettei laivakuvista tullut sellaisia kuin halusin, mutta tässä kuitenkin illan kuvasatoa:

Valaistu nosturi.
Satamanostureiden kuvaamiseen en ikinä kyllästy.

Ilta oli jo pitkällä ja aloimme valua veneelle odottelemaan ilotulitusta. Kojujen ohi kävellessä ajattelimme napata kahvit matkaan jo tutuksi tulleesta myyntipisteestä. Edellämme oli iloisissa tunnelmissa oleva mieshenkilö ostamassa useampaa kahvikupillista. Mies kääntyi katsomaan meidän jälkikasvuja kysyen huoliiko pojat lippikset. Taas tuli todistettua se, että koskaan ei kannata sanoa heti ei. Ihmettelimme kovasti tuota lippisjuttua, ne kun piti mennä hakemaan parinsadan metrin päästä. Luulimme, että kyseessä olisi joku torikoju johon menisimme ja voi miten väärässä olimmekaan.

Ette ikinä arvaa minne me menimme...

Kyseessä ei ollutkaan ihan mitkä tahansa lippikset, sillä me menimme VIP-laiturille. Siis sinne, joka on visusti lukkojen takana ja järjestyksenvalvojan silmän alla. Joo joo, ihan totta! Siellä oli Selänteen Teemun vene, monta miljoonajahtia ja Suomen suurin huvijahti. Nimeä en yksityisyyssyistä kerro, mutta tämä yllätysisäntämme esitteli meille laiturissa olleet veneet ja niiden omistajat. Lippikset haettiin eräästä hulppeasta huvijahdista, voi veljet että se oli hieno! Meistä otettiin perhepotretteja Selänteen veneen edustalla. Mitään kuvia en tässä julkaise, yksityisyyssyistä. Niin me sitten katselimme sitä ilotulitusta sieltä VIP-laiturilta.

 

Minun lippis, pinkillä tekstillä tietenkin.

Näiden jättijahtien jälkeen oma vene tuntui aika pieneltä. Jälkikasvut jälleen nukkumaan ja kahdenkeskistä aikaa miehen kainalossa, avasimme shampanjapullon. Arvaatte varmaan miten kävi... Nukahdimme jälleen heräten aamuyöllä päivän valjetessa, loppuyö kajuutassa peitteen alla. Sunnuntaiaamun aamukahvin saikin sitten hakea mäkkäristä kilometrin päästä ja aamupala kuittaantui Merikeskus Vellamossa Laakongin brunssilla. Odotettu museokierros herätti minussa niin paljon ajatuksia, että päätin tehdä siitä ihan oman postauksensa.

Kolmen päivän miniloma teki tehtävänsä, se nimittäin ihan oikeasti tuntui lomalta ja arki unohtui. Seuraavaa minilomaa odotellessa... Ja se tuleekin äkkiä, Tallinnanristeily on varattuna.

Katariina <3