DIY-joulu tuli taloon

 

Innokas jouluihminen tässä hei! Marraskuu pärähti käyntiin joka tarkoittaa sitä, että minulla on joulu mielessä. Miten sitä voisi muka vastustaa. No ei mitenkään! 

Valehtelisin jos väittäisin, etten ole odottanut sitä päivää kun saan laittaa ensimmäiset joulukoristeet esille. No nyt se päivä on tullut. Glögiäkin olemme juoneet jo monta litraa ja Ella teki meille viikonloppuna joulutorttuja. Nam! Tästä se alkaa, joulun odotus... 

Viime vuonna tein pieniä käpykuusia. Voit käydä katsomassa sen päivityksen tästä.

Nyt olen taas kuivatellut käpyjä takanreunalla ja tästä satsista tuleekin oikein ihania ja isoja pulleita käpysiä.

Aloitetaan pienesti ja näin riittää puuhasteltavaa koko kuulle. Joulukuussa koti onkin sitten jo aivan jouluinen. Ja kuusi kruunaa sen kaiken. ❤

Aloitin jo näillä, keräsin havuja maljaan ja pujottelin joukkoon valosarjan. Havuista tulee niin ihana tuoksu, tunnetko sen tuoksun?

Innostuneena, en ole vielä osanut päättää minkälaisen asetelman olohuoneen pöytä saa. Kokeilin useampia vaihtoehtoja, mutta usein siinä käy niin, että kaikki vaihtelevat paikkoja kuitenkin. Se on varmaankin se sisutustamisen juju, koukussa pysyy ja asetelmia muutellaan. Kokoajan!! :) 

Kynttilät ja takan lämpö luovat tietynlaista tunnelmaa ja jostakin kumman syystä yhdistän ne aina jouluun. 

Jouluaskartelu on erittäin helppoa ja teen mielelläni erilaisia asetelmia, sekä omia koristeita. Täältä löydät koosteen muutamista helpoista itsetehdyistä koristeista, mukana mm. havukranssi ja joulutähti.

Luonnonmateriaaleista askartelu on helppoa, halpaa ja tietysti ekologista. Tämä on vasta alkua. Minulla on koko marraskuu aikaa fiilistellä ja askarrella. Jouluun kuuluu niin paljon kaikkea ihanaa; lahjojen tekoa, askartelua, paljon glögiä ja tietysti jouluruokien suunnittelua. Voih! 

Mitä koristeita sinun jouluusi kuuluu? Joko olet aloittanut?