Jouluaatto ❤

 

Hei vaan! Vietimme ihanan joulun vanhempieni luona Espoossa. Nyt saavat kyllä kuvat kertoa suurimman osan meidän jouluaatosta, sillä niitä on aika reilusti, vaikka vannon, että en edes ehtinyt kuvata.

Kuinka teille on sujunut joulu? ❤

Pari vuotta sitten kuvasimme Matildan youtube kanavalle videon ja nyt päätimme tehdä taas uuden. Katotaan minkälainen kaaos siitä tulee tänä vuonna! Haha!!

Ostimme äidin kanssa viime kerralla meille kaikille jouluksi poronsarvet. Koko perhe pomppi sarvissa koko illan ja yön. Ihan mahtavaa!!

Meillä oli niin hauska, rento ja mukava ilta taas, mutta en vain käsitä miten aika menee niin nopeasti.  

Meillä on muutamia jouluperinteitä jotka kuuluvat meidän aattoomme. Aamupäivällä kun saavumme Espooseen aloitamme aina joulunvieton riisipuurolla. Ruokailuun kuuluu paljon kalaherkkuja, mutta myös perinteiset jouluruuat. 

Kalojen kanssa juodaan snapseja ja lauletaan snapsilauluja.  :) 

Ruokailun jälkeen nautitaan jälkiruuat ja kahvit, ja sitten Ella tonttu jakaa kaikille paketteja.

Ihania paketteja sain taas. Me kaikki saimme. Joulu on niin ihanaa ja hauskaa aikaa. Kiitos perheelleni taas mukavasta yhteisestä joulusta ❤

Mukavaa joulunaikaa teille kaikille!