Pihakirppis Tiutisessa ja syyssiivousta

Heissan. Olemme toivon mukaan aloittaneet pihakirppis perinteen täällä Tiutisessa. Lauantaina pidämme suuren pihakirppiksen jo neljättä kertaa. Meidän pöydästä löydät vaatteita aikuisille sekä lapsille ja tietysti uusia ja vanhoja aarteita. Säävarauksella mennään, mutta uskotaan, että sää suosii meitä. Mukana on useita myyjiä, kahvia sekä pientä purtavaa. Kutsu myös ystäväsi tekemään löytöjä ja annetaan hyvän kiertää. Tervetuloa osoitteeseen Vallihaudantie 17, Tiutinen lauantaina 26.8. ko 10-15.

Syksyn sisustustrendit puskevat jo kovaa vauhtia esiin. Onko jo siis aika miettiä kodin valmistautumista syksyn tuloon. Niin haikealta kuin se kuulostaakin, niin minä olen jo aloittanut sen. Juttelimme muutaman ystävän kanssa, siitä että sisustuskärpänen on iskenyt ja olo on kovin inspiroitunut. Mahtaako syynä olla viilenevät päivät ja pimenevät? Ne saavat meidät ajattelemaan kotin laittoa ja uudistusta, sillä pian sisätiloissa vietetään huomattavasti enemmän aikaa kuin kesällä.

Syksyyn valmistaudun niin, että putsaan kodin taas kaikesta tarpeettomasta. Olemme aikamoisia kirppishirmuja, mieheni kanssa, ja arvostamme kaikkea vanhaa, itsetehtyä ja kierrätettyä. Pian kotimme on täysin itsetehdyn ja vanhan tavaran ympäröimä. Siksi myös omien tavaroiden kierrättäminen on tärkeää.

Vanhoissa esineissä eniten meitä kiehtoo niiden tarinat. Olohuoneen suuren Amerikan arkun olen ostanut miehelleni syntymäpäivälahjaksi. Sivussa komeilee vieläkin leimat ja tarrat joista näkee kuinka arkku on matkannut Göteborgista New Yorkkiin. Mitä kaikkea se onkaan pitänyt sisällään kun se on matkannut halki maiden. Monet meidän kodin esineet on hankittu juurikin siksi, että niiden alkuperä ja tarina on niin kiehtova. 

Monia esineitä on myös muokattu ja "tuunattu" jotta saisimme niille uuden käyttötarkoituksen kotonamme. 

Vanha radio on saanut uuden elämän baarikaappina. Ja kalalaatikosta on tehty hylly.
Monella vanhalla esineellä on uusi käyttötarkoitus ja osa on esillä vain koristeena.
Vanha ladonovi toimii sängynpäätynä ja pesukomuutista tuli yöpöytä.
Kirjahylly on tehty vanhoista puulaatikoista.

 

Täällä minä jatkan syyssiivouksen parissa ja keräilen myyntiin meille tarpeettomia tavaroita, jotka myyn lauantaina kirpputorilla. Viime vuonna kirjoitin päivityksen pihakirpputoreista ja listasin sinne vinkkejä siitä miten parhaiten kartoitat sinulle tarpeettomia esineitä, sekä myyntivinkkejä. Lue päivitys täällä. 

Mukavaa viikkoa ja toivottavasti nähdään lauantaina.