ajatuksia

Voi että. Mä haluisin kirjottaa niiin monesta asiasta, saada kiinni just niistä oikeista sanavalinnoista ja leikitellä erilaisilla lauseilla, mut tiedättekö, mä en enää osaa. Mihin katos se Ella, joka rakasti äidinkielen tunteja ja kirjotti kotonakin satoja sivuja sekä faktaa että fiktiota? Ja se Ella, joka luki tuhansia ja taas tuhansia sivuja ammentaen niistä samalla inspiraatiota omaan kirjotustyyliin ja omiin teksteihin?

Mä en tiedä.

Ehkä se jäi johonki matkan varrelle, putos vaan kyydistä.

Tai ehkä (todennäkösesti), se on jossain tosi, tosi syvällä, jossain melkein ulottumattomissa. 




Mä haluisin kaivaa sen saman vanhan Ellan jostain, missä ikinä se onkaan, ja tarrata siitä aika hemmetin tiukasti kiinni. Tai oikeestaan mä kyllä aion kaivaa, ja mä aion tarrata. 
    
Koska sisimmässäni mä tiedän että osaan ja mä tiedän että musta löytyy se luova puoli, joka rakastaa niin kirjottamista, lukemista, tanssimista, piirtämistä, maalaamista ku valokuvaamistakin - näin muutamia mainitakseni. Se puoli on vaan jostain syystä hautautunu, niin ku sanoin, johonki todella syvälle. Kyllähän tässä on tullu luettua muutama kirja sillon tällön, kirjotettua satunnaisia, irrallisia lauseita, tanssittua joskus ja kuvattua vähän sitä sun tätä, mut en mä oo pitkiin aikoihin antanu itestäni sitä kaikkea mitä mulla on ja mitä mä haluisin ja voisin antaa. 

Mä aion yrittää - ihan nyt just tästä hetkestä lähtien. Yrittää tonkia ja penkoa jostain syvyyksistä sen luovuuden hullun meikäläisen, joka saatto valvoo öitä kirjojen kanssa, joka kirjotti jo ala-asteella törkeen pitkiä äidinkielen aineita ja joka rakasti niitä kaikkia hikisiä tanssitunteja, joiden aikana pysty heittäytymään pelkästään siihen tanssin ja musiikin maailmaan sekä unohtamaan oikeen ajan ja paikan aiiivan kokonaan.

Mä aion ettii sen oman luovuuteni jostain ja napata siitä taas tiukasti kiinni. Koska sitä mulla on ikävä.