pysähtyminen


Kuvittelepa huvikses tämmönen tilanne: tuut harkoista kotiin, oot täynnä energiaa ja päätät että hemmetti vedetään nyt sit tässä vielä päivän pyllytreenikin. Hiki valuu ja fiilis on hyvä, vaikka pitkä päivä painaa jo koko kropassa. Sytytät hetken mielijohteesta pari kynttilää palamaan ja sammuttelet kaikki muut valonlähteet. Laitat rauhallista musiikkia soimaan ja alat venyttelemään. Kaikki jännittyneisyys ja jäykkyys alkaa pikkuhiljaa hävitä sun kropasta ja sä ihan oikeesti tunnet miten kaikki mieltä painavat asiat alkaa yks kerrallaan kadota. Mitä teet siinä vaiheessa? Siis siinä vaiheessa, ku tunnet että nyt on oikeesti aika perkeleen hyvä?

No, meikäläinen ainaki itki. Ihan oikeita, märkiä ja isoja kyyneleitä. Niitä vaan tuli ja tuli ja hetken päästä oli niin törkeen helpottunu olo. Semmonen olo että hei tätä mä just tarvin, vaikka en sitä tiedostanukaan.

Ja nyt on hyvä olla. Kevyt ja levollinen.

Muistakaa tekin välillä pysähtyy ihan vaan hengittämään ja rentoutumaan. Se on niinniinniin tärkeetä.