TÄSSÄ JA NYT

Mulla on semmonen pieni, mustakantinen vihko, jota pidän tarkasti piilossa muilta. Se on täynnä sanoja, ajatuksia, hetkiä ja tunteita - suuria, pieniä, vaikeita, onnellisia, kipeitä, ihania. Kaikkia niitä, ja vielä paljon muutakin.

Katkonaisia lauseita niiltä hetkiltä, ku tuntuu että henki ei kulje ja seinät kaatuu päälle. Niiltä hetkiltä, ku rintaa puristaa, kyyneleet vierii pitkin poskia ja kaikki sattuu niin perkeleesti.

Muutamia sanoja niistä puhtaan onnen ja ilon hetkistä, kuvauksia maailman kauneimmista maisemista, ihmisistä ja asioista.

Kysymyksiä, mietteitä, kesken jääneitä päivämääriä, itkun tahrimia sivuja, täyteen ahdettuja rivejä ja koukeroisia, kiireessä suttaantuneita kirjaimia, joista en itekään saa selvää.

Tekee niin kipeetä selata vanhoja kirjotuksia, suurin osa niistä meinaan on just niiltä kaikista paskimmilta päiviltä. Miten rikki sitä pieni ihminen onkaan voinu olla? Ihan sydämeen sattuu.

Samaan aikaan on kuitenkin ihan tosi kiitollinen, onnellinen ja seesteinen olo. Mä oon päässy siitä kaikesta yli. Mä oon selvinny, menny eteenpäin ja jatkanu elämää, vaikka aina ei olis todellakaan huvittanu. Mä luulin ihan tosissani näihin päiviin asti että olin aiemmin onnellinen, mut ei, en mä oikeesti ollu. Nyt mä vasta alan pikkuhiljaa olla.

Ja just nyt, just tässä, on niiin hyvä.