Asuntomessut 2017: Kolme erilaista suosikkikohdetta

Tässä postauksessa päästään omiin suosikkikohteisiini Mikkelin Asuntomessuilla. Messuilla on paljon upeita kohteita, mutta päätin esitellä nämä kolme taloa seuraavista syistä. Ensiksikin nämä kolme kohdetta tuntuivat kodikkailta, ja minusta se onkin se kaikista tärkein mittari. Toiseksi näiden talojen sisustus on yhtenäinen ja kokonaisuus harmoninen, kaikki oli tarkkaan mietittyä. Silti tuntui siltä, että nämä ovat oikeita koteja eivätkä pelkkiä näyttelykohteita. Kolmas syy näiden kohteiden valintaan on se, että ne eroavat melkoisesti toisistaan sisustuksen suhteen. Huomasin, että minua viehättävät monet erityyppiset kodit. Nyt enää pitäisi päättää, mikä on se ihan oma juttu.

Wave – maanläheinen ja rauhoittava

Kohde numero 5, Wave, on varmasti messujen jonotetuin ja odotetuin kohde. Se nousi minun ehdottomaksi suosikikseni ylitse muiden. Ulkoisesti talo on arkkitehtuuriltaan poikkeuksellinen, mutta se ei ole syy ykköspaikkaan.

Wavessa parhainta on tunnelma talossa. Siihen vaikuttavat varmasti rakennusmateriaali hirsi sekä upea maisema, joka tuntuu ulottuvan sisälle asti. Wavessa yhdistyy moderni ja perinteinen. Erilaiset puun sävyt sopivat hyvin yhteen, ja maanläheiset materiaalit luovat rauhoittavan tunnelman. Tummissa kattopalkeissa on jotain rustiikkista. Vaikka isoja ikkunapintoja on paljon, ei sisällä ollessa tullut vaikutelmaa, että olisin ollut akvaariossa (niin kuin joissakin taloissa).

Waven sisustuksen on suunnitellut Maija Puhakainen.

Fiskarhedenvillan Ajaton – tyylikäs ja kodikas

Kohteessa 15 huomioni sai suuri keittiö ja ruokailutila, joka vaikutti olevan koko talon keskipiste. Tässäkin talossa sisustuksessa on käytetty paljon puuta ja muita luonnollisenoloisia materiaaleja. Kylmät sinisen ja harmaan sävyt saavat lämpimästä puusta hyvän vastaparin.

Ajattoman sisustuksen on suunnitellut Annarina Yöntilä.

Casa WelliKulho – vaalea ja raikas

Vaikka tummat sävyt sisustuksessa ovatkin trendikkäitä nyt, oli messuilla myös useita hyvin vaaleita koteja. Näistä yksi parhaiten onnistuneista kokonaisuuksista on kohde numero 18, Casa WelliKulho. Valkoiseen ja muihin vaaleisiin sävyihin on yhdistetty vaaleaa puuta, ja väripilkut löytyvät tekstiileistä. Kalanruotoparketti antaa mukavan vivahteen oleskelutilaan. 

Tämän kohteen sisustuksen on suunnitellut Riikka-Mari Sutinen.

Sattuiko joku näistä kohteista olemaan sinun suosikkisi?

- Karoliina

Muut asuntomessuaiheiset postaukset löydät täältä.