Hyvä perhehotelli Tallinnassa

Ensimmäinen työviikko on takana. Aikamoista hullunmyllyä on ollut töissä, mutta kaikenlaista uutta asiaa on ollut kotonakin päiväkodin ja koulun alettua. Täytyy kuitenkin palata vielä hetkeksi viimeisen (ja eräällä ainoan) kesälomaviikon Tallinnan-reissuun. Matkakertomusta en ala väsäämään, mutta voisin kertoa vähän hotellistamme, joka sopi oikein hyvin lapsiperheen matkalle. 

Yövyimme kaksi yötä Tallinnassa Go Hotel Shnellissä. Olimme Matkapoikien järjestämällä matkalla, ja päädyimme heidän hotellivaihtoehdoistaan tähän hotelliin siksi, että sen mainittiin olevan perhehotelli. Perhehotelliksi sen pystyi päättelemään oikeastaan vain siitä, että siinä oli normaalia tilavampia ja paremmin varusteltuja perhehuoneita. Mitään lapsiperhekaaosta ei ollut nähtävissä aamupalalla eikä muutenkaan. Yöpyjinä taisi olla enemmän aikuismatkalaisia. 

Huoneemme oli todella tilava. Lasten kanssa matkustaessa ei ole kovin miellyttävää, jos huone tuntuu sillipurkilta. Vauvaperheelle huone olisi hyvä siinäkin mielessä, että huoneessa oli minikokoinen keittiö eli tiskiallas, suhteellisen tilava jääkaappi ja mikro. Keittiönurkkauksessa oli myös pöytä ja tuolit. Lasten mielestä parasta huoneessa (ja melkeinpä koko matkassa) oli kylpyamme. Kylpyhuonekin oli mukavan tilava. Lämpötila huoneessa oli hiukan liian korkea, mutta muuta parannettavaa huoneessa ei ollut. 

 

 

Hotellin alakerrassa (tai vieressä, riippuen siitä, missä osassa hotellia huone sijaitsee) oli kauppa, joten iltapalaostoksetkin onnistuivat kätevästi. Jos perheenäiti tai isä kaipaa rentoutumista ja omaa aikaa, voi käydä hotellirakennuksessa sijaitsevassa kauneushoitolassa vaikkapa kasvohoidossa tai hieronnassa. Tällä kertaa jäi kokeilematta. 

 

Matka satamasta hotelliin ei ollut ainakaan meille kovin pitkä, joten kävelimme sen. Matkalla huomasimme, että hotellin läheisyydessä oli leikkipuisto sekä ihan tavallinen puistoalue. Hotellin sijainti oli muutenkin hyvä, sillä vanha kaupunki oli aivan lähietäisyydellä, ja matkallamme vietimme aikaa pääasiassa siellä kävellen. Lapsia kiinnosti eniten polkupyörätaksi, ja viimeisenä iltana menimmekin sen kyydissä takaisin hotellille. 

Yhden päivän vietimme lähes kokonaan Tallinnan eläintarhassa, joka olikin aika valtavan kokoinen. Eläintarhalle menevät bussilinjat 7 ja 21 kulkevat aivan hotellin edestä, joten matkustaminen oli helppoa (ja halpaa). Samoilla busseilla pääsee myös isolle Rocca al Maren ostoskeskukselle, joka sijaitsee eläintarhaa vastapäätä. Jos vielä Tallinnaan päädymme, aiomme suunnata ostoksille juuri tuonne.

Olisihan Tallinnassa paljonkin puuhaa lapsille, mutta tällä ensimmäisellä reissulla päätimme keskittyä eläintarhaan ja rauhalliseen kävelyyn ja ihmettelyyn vanhassa kaupungissa. Harmi, että aktiivisuusrannekkeet unohtuivat kotiin. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, paljonko meidän kolmevuotiaskin jaksoi kävellä hypellä matkan aikana.

Kuva näköalatasanteelta, jonne vanhemmat raahautuivat viimeisillä voimillaan ja lapset loikkivat kepeästi. Epäreilua.

 

Eläintarhasta sai vuokrata kärryt. Nämä varastettiin meiltä vasta viimeisellä jätskitauolla ennen poislähtöä.

 

Eläintarhan sisällä oli lasten puuha-alue, josta löytyi monenlaista kivaa tekemistä.

 

Viidellä eurolla pääsi pomppimaan vähän korkeammalle kuin kotipihalla.

 

Partajehut ja kaksi innokasta eläinten ystävää.