Kansakunta tukkanuottasilla

Ovatko suomalaiset tällä hetkellä poliittisen pelin nappuloita? Kysymys on ehkä hiukan kärjistetty, mutta tällainen ajatus heräsi mieleeni tänä aamuna, kun avasin koneen ja vilkaisin uutiset ja Facebookiin kertyneet päivitykset ja linkitykset.

Minun ei ollut tarkoitus kommentoida blogissa ollenkaan näitä poliittisia päätöksiä, enkä alakaan avautua sen enempää mielipiteistäni niihin. Hallituksen uutisoidut säästötoimet kohdistuvat paljolti vuorotyötä tekeviin. He ovat ymmärrettävästi nostaneet metelin asiasta, sillä saavutetuista eduista on kenen tahansa vaikea luopua.

Tästä on lähtenyt liikkeelle ketjureaktio, jossa ammattiryhmät tuntuvat  kääntyvän toisiaan vastaan. Aivan kuin kilpailtaisiin siitä, kenellä menee huonoimmin ja kuka kokee eniten vääryyttä. Epäkohtia on ja niistä pitääkin puhua, mutta joitakin asioita on vaikea aukottomasti vertailla. Rakentavan keskustelun sijasta mediassa nähdään ja kuullaan kilpahuutoa. Vaatiiko kukaan kohta vastuuta päättäjiltä, kun kansalaiset riitelevät keskenään? Tätäkö tässä haluttiinkin? 

Keskinäisellä riitelyllä ja kaunalla Suomi ei tule nousemaan. 

Tässä aamun avautuminen. Mielenrauhaa kaikille.