Miksi päädyimme talon ostamiseen rakentamisen sijaan?

Moni omakotitaloon mielivä pohtii, ostaako valmiin talon vai rakentaako tai rakennuttaako talon. Meidän ensimmäinen oma asuntomme oli rivitalokolmio Muuramessa. Asuimme siinä noin kaksi vuotta, kunnes sain valmistumisen jälkeen vuoden sijaisuuden minun ja mieheni lapsuuden kotikunnasta. Vanhemmillani oli siellä asunto, joten asuimme siinä vuoden ajan. Meillä ei ollut suunnitelmissa jäädä synnyinpaikkakunnalle pidemmäksi aikaa, ja paras vaihtoehto uudeksi asuinpaikaksi meille oli Mikkeli. Miksi päädyimme talon ostamiseen eikä rakentamiseen?

1. Omaan kotiin pääsee nopeasti. Meillä ei ollut kiinnostusta asua vuokralla rivi- tai kerrostalossa. Omakotitalo oli aina ollut haaveenamme, ja ostamalla talo oli mahdollista toteuttaa haave aika nopeasti.

2. Rakennusprosessi tuntui liian raskaalta. Kun työsuhteeni päättyi, meillä oli kaksivuotias lapsi ja olin raskaana. Talonrakennusprosessi ei tuntunut sopivalta siihen elämäntilanteeseen. Minulla ei ollut työpaikkaa minne palata äitiysloman jälkeen, joten taloudellinen tilannekaan ei ollut kovin varma. Laskimme pääsevämme vähemmällä vaivalla ja pienemmällä rahalla, jos ostaisimme valmiin talon.

3. Remontoida voi omaan tahtiin, talon rakentaminen vaatii aikatauluja. Olimme jo talon ostamista suunnitellessamme varautuneet siihen, että joutuisimme remonttihommiin. Ne olivat jo tulleetkin tutuiksi Muuramen asunnossamme. Tavallaan voi ajatella, että ensiasunto oli harjoitusta omakotitaloa varten. Remontointi ei tuntunut ollenkaan ikävältä asialta, koska projekteja voi tehdä oman jaksamisen ja elämäntilanteen mukaan. Minua ainakin rakentamisessa kauhistutti ajatus, että joutuisin vähän väliä tekemään ratkaisevia päätöksiä esimerkiksi talon eri materiaaleista.

4. Vanhoissa taloissa kiehtoo eletty elämä. Vaikka vanhojen tapettien repiminen seinistä onkin aika hermoja raastavaa puuhaa, oli hauska huomata vuosikymmenten muutokset, jotka paljastuivat esiin. Lentokonekuvioisen lastenhuoneen tapetin alla oli 1980-luvun pastellisävyinen, kukallinen tapetti. Sen alta paljastui taas 1970-lukua henkivä, räikeä oranssinpunainen maali. On hauskaa kuvitella, millaiselta talo on näyttänyt eri vuosikymmenillä ja millaista elämää täällä on eletty.
 

Alakerran purkaminen paljasti 70-luvun sävyjä. Kuvan ulkopuolelle jäivät vielä tummanvihreä ja siniharmaa.