Mitä tehdään silloin, kun ei tehdä mitään erikoista?

"Ei meillä ole mitään erikoisia lomasuunnitelmia."

"No, loma meni ihan mukavasti. Ei me kyllä tehty oikein mitään erikoista..."

Viimeinen viikko positiivisuushaastetta ja samalla myös syysloma on loppumassa. Meidän loma oli juurikin tuollainen "ei mitään erikoista" -loma. Viime viikonlopun Jyväskylän-reissua lukuun ottamatta pysyteltiin kotikaupungissa ja aika pitkälti kotona.

Mitä tehdään silloin, kun ei tehdä mitään erikoista?

- Hengaillaan kaupungilla, tehdään vähän ostoksia ja käydään jätskillä.

- Vietetään kotipäivää, löhöillään sohvalla ja katsellaan telkkaria. Tehdään pizzaa ja saunotaan. Ja lapset saattavat käydä vaatteet päällä suihkussa, koska se vaan on hauskaa.

- Käydään leffassa katsomassa Tatua ja Patua ja syödään vähän liikaa herkkuja.

- Maalataan yhdessä olohuonetta, vaikka se onkin porukalla hitaampaa kuin yksin.

- Yökyläillään isovanhemmilla ja leivotaan ekat piparit.

- Ihmetellään ensimmäistä lumisadetta ja tehdään minilumiukko.

- Käydään Museoiden yössä tutustumassa kotikaupungin kulttuuriin ja historiaan. Kierroksen päätteeksi käydään kahvilassa.

Tällainen loma oli juuri sopiva tähän paikkaan ja tällaiselle suorittajaihmiselle. Ei suunnitelmia, tehdään sitä mitä mieleen tulee. Ja jos ei huvita tehdä mitään, sitten ei tehdä.

Lokakuu meni valtavan nopeasti, ja positiivisuushaaste oli ihan hauska kokeilu. Toivottavasti sitä muistaa jatkossakin pysähtyä huomaamaan elämän pieniä iloja arjen pyörityksessä. Marraskuu on jo ihan nurkan takana, ja joulun lähestyminenkin alkaa jo näkyä. Nyt sitä lunta, kiitos!

- Karoliina