Pari sanaa koulukohusta

Tällä viikolla kansaa on puhututtanut lahtelaisen yläkoulun oppilaan Youtubessa julkaisema video, jossa opettaja menettää täysin malttinsa (tai ilmeisesti romahtaa) oppilaiden käyttäytymisen takia. En ota kantaa tähän yksittäiseen tapaukseen, sillä en ole edes katsonut kyseistä laittomasti julkaistua videota. Olen kuitenkin jonkin verran seurannut aiheeseen liittyvää julkista keskustelua, koska aihe koskettaa omaa elämääni.

Mielipidepalstoilla ja nettikeskusteluissa ihmetellään, mihin on kadonnut oppilaiden kunnioitus opettajaa ja ylipäätään aikuisia kohtaan. Syitä etsitään vanhemmista, koulujärjestelmästä, opettajista ja älypuhelimista. Itsekin näen kunnioituksen puutteen ongelmana, mutta kyse on paljon laajemmasta asiasta kuin koulusta ja opettajan auktoriteetista.

Toisen ihmisen kunnioittaminen, toisen asemaan asettuminen ja empatiakyky ylipäätään, ketä tahansa kohtaan ovat valtavan tärkeitä asioita, ja niiden puuttuminen aiheuttaa valtavan paljon ongelmia, itse asiassa hyvin suuren osan koulussakin kohtaamistamme ristiriidoista. Tämä asennevamma ei ole kuitenkaan pelkästään nuorten ongelma, vaan välinpitämättömyys ja minäminä-asenne vaivaavat myös aikuisia. Olen monta kertaa kohdannut aikuisia, joilta puuttuu hyvät käytöstavat, jotka eivät suostu näkemään mitään muuta näkökantaa kuin omansa ja jotka siirtävät vastuun muille, koska "joku muu" varmasti hoitaa asiat.

Kun lapsi omaksuu tietynlaisen asenteen esimerkiksi koulua kohtaan tai tottuu siihen, ettei huonoilla teoilla ole kummoisia seurauksia, on koulun todella vaikea muuttaa sitä asennetta. Kasvatustyö tuntuu hyvin usein taistelulta tuulimyllyjä vastaan. Yritän kuitenkin lähteä jokaiseen työpäivään ja jokaiseen oppituntiin puhtaalta pöydältä. Menneitä tapahtumia ei voi kantaa painolastina tai muuten romahtaa sen alle. Opettaminen ja kasvattaminen on jatkuvaa tasapainoilua ja luovimista, joskus sitä, että joutuu valitsemaan taistelunsa.

Kortit luokan ovessa. Jokainen oppilas on tervetullut tunnille. Joskus joku saattaa lentää ulos luokasta, mutta seuraava tunti alkaa aina puhtaalta pöydältä.

Nykykoulussa on montakin asiaa, jotka huolestuttavat minua. Yksi on se kunnioituksen ja empatian puute, toinen on lukutaidon jatkuva rappeutuminen, jolla on todella laajat ja moninaiset seuraukset. Minä kaipaan kouluun ja oppilaiden muuhunkin elämään enemmän rauhaa keskittyä kaikista tärkeimpiin taitoihin: tunne-elämän taitoihin, sosiaalisiin taitoihin, läsnäoloon ja omaan ajatteluun. Toivottavasti näiden asioiden tärkeyteen herätään sekä kotona että koulussa ennen kuin olemme vielä syvemmällä suossa.

- Karoliina