Puoli vuotta

Eilen tuli kuluneeksi puoli vuotta siitä, kun aloin kirjoittaa tätä blogia. Ensimmäisen tekstini julkaisin 27.6.2015. Tämä postaukseni, jota nyt kirjoitan, on 56. tekstini. Tästä voisi laskeskella, että olen kirjoittanut keskimäärin yhdeksän tekstiä kuukaudessa, mikä on kyllä enemmän, mitä aloittaessani arvelin. Blogin kirjoittaminen on ollut mukava harrastus, eikä vielä kertaakaan ole käynyt mielessä lopettaa kirjoittamista. Monenlaisia kysymyksiä se on herättänyt mm. siitä, millaisia asioita haluan ja voin julkaista.

Enimmäkseen blogiani taitavat lueskella minulle tutut ihmiset, kaverit ja sukulaiset, mutta uusia lukijoitakin tupsahtelee silloin tällöin. Postaus, jossa esittelin enemmän meidän perhettä, levisi Facebookissa vähän laajemmin ja onkin kerännyt eniten lukijoita. Sain mahdollisuuden kasvattaa lukijakuntaa, kun minulta kyseltiin kiinnostusta siirtyä kirjoittamaan Savon Sanomien blogiportaaliin. Olisin kuitenkin joutunut aloittamaan alusta, sillä en olisi saanut siirrettyä vanhoja tekstejäni tuonne portaaliin, joten päätin jatkaa entiseen malliin. Olen ilmeisesti sen verran jo ehtinyt puolessa vuodessa kiintyä tähän epämääräiseen tekstipankkiini, etten halunnut hajottaa sitä. 

Saa nähdä mitä ensi vuosi tuo tullessaan, mutta blogin parissa jatketaan. Alkuvuosi tulee töiden puolesta olemaan kiireinen ja kirjoittelulle jää varmasti vähemmän aikaa. Alkuvuodesta olisi varmaan viimeisteltävä tuo meidän alakerta ja keväällä sitten voi alkaa miettiä pihamaata, joka on jo vuosia kaivannut sitä, että sille tehtäisiin jotakin. Kevään koittaessa alkaa myös vanhan mummolan penkominen ja purkaminen. Nyt keskitytään kuitenkin vielä lomailuun ja akkujen lataamiseen.

Joulu on jo vietetty, mutta kuusi ja koristeet saavat olla paikoillaan uuteen vuoteen asti. Joulua vietettiin meillä kotona sekä molemmissa mummoloissa, ja mahtuipa joulun jatkoksi vielä kummini valmistujaisetkin. Joulukuvien myötä toivottelen kaikille mukavaa loppuvuotta!