Sisustusinspiraatiota Vepsäläisen sisustusillasta

Vietin viime torstaina mukavan illan sisustusasioiden parissa ja kauniin muotoilun keskellä, kun naapurini kutsui minut mukaan huonekaluliike Vepsäläisen sisustusiltaan. En ole aiemmin ollut vastaavanlaisissa tilaisuuksissa, joten en tiennyt, mitä odottaa. Kuulimme pieniä puheenvuoroja mm. sohvan valinnasta, valaistuksesta ja Vepsäläisen historiasta. Nautimme tarjoiluista ja tutkimme liikkeen valikoimaa. 

Vepsäläisen valikoimassa on sekä uutta designia että tuttuja klassikoita. En ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, että huonekaluliikkeeseen voisi lähteä hakemaan myös inspiraatiota ja ideoita, eikä aina vain ostamaan jotakin tiettyä. Minä ainakin löysin monta (minulle) uutta tuotetta ja tietysti huokailin vanhojen klassikoiden perään. Ainahan sitä voi haaveilla. :) Tässä hieman kuvamaistiaisia teillekin sisustusillasta.

Löysitkö suosikkeja? Mikä on ehdoton ei? Minä en juuri välitä kimalluksesta, mutta metallin hohto on pieninä annoksina mielestäni tyylikästä. Etenkin valaisimia tuli katseltua tällä kertaa, sillä niille olisi tarve. Jostain syystä ne tuntuvat jäävän aina häntäpäähän tärkeysjärjestyksessä.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

- Karoliina