Virkaintoa ja alkukesän päätepisteitä

Pikainen tervehdys täältä koe- ja esseepinojen takaa! Reilu viikko sitten kirjoittelin stressistä, ja nyt voin ilokseni todeta, että yksi palanen on pudonnut pois minun stressin anatomiastani. Parin kuukauden odottelun jälkeen sain käteeni paperin, jossa vahvistettiin, että minut on valittu vakinaiseen lehtorin virkaan. Vakituinen työ tuo tietenkin taloudellista varmuutta, mutta ennen kaikkea se on helpotus henkisesti. Olen löytänyt oman paikkani ja voin suunnitella työtäni pidemmälle kuin seuraavaan kevääseen. Työkaveritkin ovat tyytyväisiä, kun saavat kakkua. :)

Tämän uutisen ansiosta päästiinkin eilen maistelemaan (eli syömään järkyttävä määrä) äitini tekemää, kesän ensimmäistä mansikkakakkua. Aina se on yhtä hyvää!

En ole osannut mieltää tätä nykyhetkeä vielä kesäksi, vaikka todellisuudessa kesä on jo aika pitkällä, kun katselee ympäröivää luontoa. Minun päähäni on iskostunut ajatus, että kesä alkaa suvivirrestä. Viime viikolla tulikin vietettyä ensimmäinen kevätjuhla, kun kuopus jo pääsi kesälomalle päiväkodista. Tämä neljävuotias reipas tyttö oppi myös uimaan viime viikolla. Miten meidän pikkuinen on jo niin iso?

 

Tehtiin viikonloppuna visiitti Vantaalle, ja Kenraalinpuistosta löytyikin aikamoinen kiipeilypaikka.

Tällä viikolla koittaa myös esikoisen ensimmäinen koulun kevätjuhla. Iltapäiväkerholle sanottiin heipat jo viime viikolla. Ensimmäinen kouluvuosi on mennyt yhdessä hujauksessa, ja ensi elokuussa kouluun tallustelee etevä kakkosluokkalainen.

Alkukesä on iloista aikaa juhlineen, mutta siinä on myös haikeutta. Se on päätepisteitä ja hyvästejä. Ne ovat kuitenkin samalla myös uusia alkuja, joista kasvaa uutta ihmeteltävää. Täytyy vain muistaa pysähtyä ihmettelemään.

Lasten keräämä kukkakimppu

- Karoliina