Ähkyyn ja takaisin

Heissan, ja mahtavaa uutta vuotta 2017!

En oikein tiedä miten aloittaisin tämän postauksen. Tuntuu, että on tapahtunut niin paljon kaikkea tässä vajaan viikon aikana, enkä osaa oikein jäsennellä päässäni kaikkea sitä, ja vielä saada jotain kirjoitettuakin. Joulun välipäivinä tuli testattua Angry Birds puisto, Holiday Club Saimaan kylpylä ja tulipa sitä valmistauduttua uuden vuoden pippaloihinkin, eikä ihan mihin tahansa pippaloihin, vaan parhaan ystäväni häihin kaason tehtävässä! Ja häät tuli juhlittua ja vuosikin samalla vaihdettua! Tulipa tässä tehtyä muutama uuden vuoden lupauskin, joista haluaisin teille kertoa, koska silloin niillä on suurempi todennäköisyys onnistuakin..

Aloitan kuitenkin tästä lähes joka tammikuisesta aiheesta, eli joulun herkkuähkystä ja siitä palautumisesta.

Joulu on ohi, vuosikin vaihtui, mutta jäljellä on edelleen paljon suklaata ja muita herkkuja. Olen syönyt niitä nyt jo ihan sairaan paljon, mutta aina vaan tuntuu löytyvän lisää herkkuja jostain. Ja pakkohan ne on sitten taas tuhota. Mikä siinä onkaan, että muina vuodenaikoina en edes katso esim. konvehteja päin, mutta jouluna ja sen jälkeen tuhoan niitä kuin hullu? Enkä osaa lopettaa, ennen kuin viimeisetkin herkut on syöty. Sen kyllä huomaa taas olosta, mahasta, kiristävistä farkuista ja yhteen hinkkaavista reisistä...

Niinpä niin...

Kuinka moni on aloittamassa/aloittanut taas uuden elämän vuoden 2017 alusta, käsi ylös? Joo, täällä nousee myös yksi tassu, jälleen kerran. Mutta nyt on ihan oikeasti pakko. Ei dieettiä, vaan selkeä muutos. Sokerit ja viljat pois, liikuntaa tilalle. Tiedän kyllä miten se tapahtuu, mutta aina löytyy joku ihmeellinen tekosyy. Eikä kukaan muu voi saada minua liikkeelle kuin minä itse. Vaikka joku kuinka hokisi, että tee näin ja näin, niin silti sen pitää lähteä minusta itsestäni. Haluan saada taas paremman olon itselleni, niin sen luulisi olevan tarpeeksi hyvä motivaattori. Enköhän väkisin vie itseni myös salille, ja yritän myös käydä siellä kauemmin kuin vain tammikuun. Huoh, joka vuosi sama juttu..

Whatsappini piippailee koko ajan tätä kirjoittaessani. Ennenkin mainitsemani naapuriäitienryhmän muut jäsenet puhuvat juuri hiihtämisestä, jumppaamisesta ja spinningistä. ja mitä teen minä? Noh, paljastan, juon lonkeroa ja kirjoitan tätä blogia... Kyllä minä vielä otan itseäni niskasta kiinni, ihan oikeasti! Heti huomenna... (ja nyt se hymiö, jossa apinalla on kädet silmillä).

Ääh, huomaa, että en ole oikein jäsennellyt kaikkea viikon aikana tapahtunutta, kaikkea sitä, mitä haluaisin teillekin kertoa, niin nyt tästä postauksesta tuli tällainen diibadaaba ja tynkä... Seuraava postaus olkoon paljon parempi ja napakampi. Nyt mennään tällä :D

Love life

Kiti