Ehdoton apuväline lenkkeilyyn

Heissan!

Olen tässä jo muutamaan kertaan päässyt kehumaan lekkeilyharrastuksellani. Ja minun kohdallani on semisti syytäkin olla ylpeä, koska lenkkeilyä on jatkunut jo useamman (ehkä yhdeksän) viikon ajan. Lenkkeilyäni on aina vain häirinnyt avaimet ja kännykkäni, joille ei oikein ole löytynyt paikkaa juostessa. Niinpä nokkelana tyttönä googlasin sanan juoksuvyö ja aloin tutkailla tuloksia. Vaihtoehtoja oli todella paljon. Hinnat vaihtelivat 10-40 € väliltä. Minulla ei koskaan ole ennen ollut juoksuvyötä, joten toiveena oli ainoastaan sellainen, joka ei hölsky ja jonne tavarat mahtuvat hyvin, eivätkä nekään pääsisi pussukassa hölskymään. Olen siis tähän asti tunkenut avaimet housuihini (on juoksuhousuissa joku pikkutasku) ja kännykkä on kulkenut kädessäni. Ja siksi kännykkä on mukana, että siinä on se Sport Tracker, joka laskee askeleet, keskinopeuden ja matkan yms. Siksi puhelin on hyvä olla mukana. Ja toki somettamista varten :D

Koska olen yleensä aika nopea päätöksissäni, valitsin hetken miettimisen jälkeen mielestäni keskihintaisen (19,95 €) punaisen juoksuvyön. Olisin ottanut mustan tai pinkin, mutta ne olivat loppuneet. Värillä ei kuitenkaan ole suuresti väliä, vaan enemmänkin toimivuudella. Juoksuvyöni tilasin osoitteesta www.paljasjalkakengat.net ja tarkemmat tiedot vyöstä löydät täältä.

Tästä juoksuvyöstä luvataan seuraavaa:

Mikäli jokin aiemmin kokeilemasi kapea juoksuvyö on aiheuttanut tavaroiden hölskymistä – tämäpä ei!
Ja miksi näin:

  • Vyöpussi venyy sisällön mukaan: aina kompakti – ei kilinää vaikket laittaisi vyöhön kuin avaimet.
  • Vyön kiinnitysnauha on 2 cm leveä, mikä vakauttaa vyötä kun se on täynnä. (Tätä kapeammat testaamamme toiset mallit ovat hölskyneet.)
  • Vyötaskujen sisäpinta on päällystetty vedenpitävällä kalvolla, mikä myös osaltaan auttaa pitämään tavarat paikoillaan sekä avaimet kilisemättä. Jopa vesipullokin pysyy huomaamattomasti paikoillaan. Ei pompi.

 

Ja kyllä on lupauksensa pitänyt! Kännykkäni mahtuu sisään hyvin ja toiseen pussukkaan menee avaimet, tarvittaessa vaikka pankkikortti ja nenäliinapaketti. Hyvin pysyy vyö ja tavarat paikoillaan.

Ja tuonne mahtuu One plus 5 -puhelin, nenäliinapaketti, avaimet ja pankkikortti!
Kuvaajana toimi armas tyttäreni. Vähän rakeinen kuva, mutta ei hattaa :)
Toimii!

Jos siis olet miettinyt hyvää juoksuvyötä, mieti tätä vaihtoehtoa. Itse ainakin olen ollut tyytyväinen. 

Ja ei kun juoksemaan!

Love life,

Kiti