Erilainen joulu

Heip!

Jäin tässä miettimään yhtä näkemääni fb-päivitystä. Siinä yksi nainen totesi joulun olevan masentavaa aikaa yksinäiselle ja rahattomalle ihmiselle, ja se eilinen Berliinin terrori-isku tuntui ihan sydämessäni asti.. Vaikka monesti ajattelenkin myös muita, niin tässä oman jouluhössötyksen keskellä en ole vielä kertaakaan oikeasti pysähtynyt ajattelemaan joidenkin hyvin erilaista joulua. 

Pyrin aina ajattelemaan, että maailma olisi hyvä, mutta nyt tuntuu, että kaikkialla tapahtuu niin paljon pahaa, eikä pysty itse tekemään mitään sen estämiseksi. Eilisiltainen Berliinin terrori-isku, jossa kuoli yli 10 ihmistä, Aleppon tilanne, Imatralla tapahtuneet murhat kaksi viikkoa sitten... En pysty edes kuvittelemaan, millaisia kokemuksia ja ajatuksia niin monessa perheessä tänä jouluna on.. Se on kaukana siitä, millaisia jouluja olen itse elämäni aikana kokenut. Minulla on aina ollut läheisiä ja rakkaita ympärilläni. Olen saanut olla turvassa ja tuntea oloni rakastetuksi.

 Alkoholi on myös pilannut monien lasten ja aikuisten päivät ja joulut. Olenpa kuullut joskus, että humalainen isä olisi hermostunut lapsiinsa aattona, ja heittänyt heidät ulos pakkaseen yöpuvuissaan.. Myös rahattomuus aiheuttaa stressiä vanhemmissa ja surua lapsissa, kun eivät saakaan niitä kauan ja paljon toivomiaan leluja. Tärkeämpää kun olisi saada sitä ruokaa pöytään.. Näitä surullisia kohtaloita on ihan liikaa.. 

Tarkoitukseni ei ole masentaa ketään, vaan herätellä teitä lukijoita ajattelemaan, kuinka onnellisia ehkä olette. En voi tarpeeksi tuntea kiitollisuutta siitä kaikesta, mitä minä olen saanut ja saan kokea. Olisiko meidän mahdollista auttaa jotain läheistä joulun aikana? Pyytää vaikka joku yksinäinen luoksemme tai käydä itse tervehtimässä ja viedä jotain mukanamme? Tai ehkä lahjoittaa rahaa Aleppoon tai osallistua Joulumieli-keräykseen tai johonkin muuhun? Entä, olisiko nurkissamme leluja ja kirjoja, joita emme enää itse tarvitse, ja lahjoittaisimme ne eteenpäin jollekin niitä tarvitsevalle? Vielä ehtii!

Muistutan teitä olemaan kiitollisia siitä, mitä teillä on. Halatkaa, rakastakaa, pitäkää huolta toisistanne. Tärkeintä on kuitenkin se rakkaan läheisyys, kiitollisuus niistä ihmisistä ja eläimistä, joita ympärillämme on. Jakakaa ystävällisiä sanoja ja kauniita tekoja. Hyvä kiertää hyvän luokse.

Tällaisia ajatuksia tänään. Rakkautta teille kaikille <3

Love life

Kiti