Itsetuntomme vaikuttaa siihen, kuinka omia itsejämme pystymme olemaan

Heissan!

Sain hirveän hyvää palautetta postauksestani, jossa käsittelin omana itsenä olemista. Kiitos kaikista palautteistanne <3 Huomasin samalla, että tämän kaltaiselle pohdinnalle on selvästi "tilausta". Ihanaa on tietysti, kun välillä voi kirota koirankarvoista, hehkuttaa uutta mekkoa (ai niin, minulla on uusi lompakko! Siitä joskus lisää), ja vaikka kampaamokäyntiä. Silti sellaiset pohdiskelevat postaukset ovat hyvä vastapaino kevyille ja kivoille aiheille.

On tärkeää periaatteessa pystyä olla oma itsensä joka tilanteessa, mutta minun mielestäni se ei ole täysin mahdollista. Mutta tulin siihen tulokseen, että meillä on oltava tunneälyä, joka kertoo, millainen oma itsensä pitää missäkin tilanteessa olla! Pitää pyrkiä olemaan aina paras versio itsestään! Kun on täysin yksin omassa ylhäisessä seurassaan, saa olla juuri sellainen kuin on. Mutta muiden kanssa toimiessa, pitää ottaa muut huomioon, ja olla erilainen versio itsestään. No, ehkä tajusitte. Ehkä ette :D

Itsetuntomme vaikuttaa siihen, kuinka omia itsejämme pystymme olemaan.

Tiedättekö niitä jeesjees-ihmisiä, joille käy aina kaikki, ja jotka ovat aina samaa mieltä kuin muut? Juu, minäkin tiedän niitä. Olen ehkä joskus ollutkin sellainen. Lapsena ja nuorena haemme hyväksyntää muilta, kun itsetuntomme ei ole vielä tarpeeksi vahva olemaan sellainen kuin on. Eikä se itsetunto välttämättä aikuisenakaan ole kovin vahva, ja sitä edelleen miettii, mitä muut ajattelevat minusta, tekemisistäni, sanomisistani tai vaikka ulkonäöstäni.

Otetaan yhdeksi esimerkiksi vaikka tämä blogi. Uskallanko kirjoittaa vahvoja mieleipiteitäni joistain asioista, koska mietin, että mitähän muut ajattelevat? Tai ihan vaan, oli se asia sitten vaikka uusi mekko, niin pitääköhän joku sitä mekkoa ihan rumana? Alkuun mietin näitä asioita todella paljon, mutta joka kerta kun julkaisin postauksen, ylitin itseni. Nykyään en enää jännitä näitä postauksia juurikaan, koska jotkut näitä lukee ja niistä pitää, jotkut eivät pidä, niin eivät sitten pidä. Enää minulla ei ole tarve miellyttää kaikkia. Olen 37-vuotias, alan pikkuhiljaa hahmottamaan kuka olen ja mitkä asiat ovat minulle tärkeitä, mistä minä pidän ja mistä en. Se on kyllä vapauttavaa! 

Tässä taannoin minulla oli Iltalehden haastattelu. Toimittaja soitti ja kyseli kuulumisiani. Ihmettelin hänelle ääneen, että kiinnostaako jotain muka minun elämäni ja tekemiseni edelleen, vaikka en Salkkareissa ole näytellyt kohta neljään vuoteen, niin kuulemma kyllä. Ihmisiä kiinnostaa, mitä meille vanhoille Salkkarilaisille kuuluu. No haastattelua antaessani olin oma itseni, mutta mietin tarkkaan jokaista vastaustani. Olen näihin haastatteluihin tietyllä tavalla jo tuttunut, mutta välillä minun lauseeni saadaan käännettyä milloin mitenkin.. "Vääriä" uutisia minusta on ollut monesti ennenkin.. Silloin aina mietin, että mitähän kaikki jutun lukeneet minusta ajattelevat. Enhän minä ole sanonut tai ajatellut niin, vaan kaikki käännetään väärinpäin. Silloin olen harmitellut, on v*******t, jopa itkettänyt. Nykyään jos niin kävisi, eniten ehkä ärsyttäisi ja lopulta naurattaisi. Tärkeintä on, että itse tietää miten asiat ovat.

Ja tästä kiinnostuneet pääsevät tähän viimeisimpään IL:n haastatteluun. Se oli ihan ok.

Ja tässä vielä toinen, jonka juuri huomasin. IL.

Miksi me sitten olemme niin kiinnostuneita toisten mielipiteistä? Meillä jokaisella on vauvasta asti ollut tarve kuulua johonkin. Aluksi tarpeemme on olla tärkeä vanhemmillemme, janoamme äitimme kosketusta ja syliä. Tarvitsemme toista ihmistä! Ei se tarve katoa mihinkään. Haluamme kuulua johonkin. Haluamme olla jollekin tärkeä. Työyhteisö, naapurusto, omat ystävät, perhe, harrastusporukka...Emme halua jäädä ulkopuolelle. Haluamme tulla kutsutuiksi yhteisiin illanviettoihin ja muihin kekkereihin. Muiden mielipiteillä on merkitystä. Jos joku muuta väittää, niin ihmettelen minä. 

Meidän pitää miettiä, miten toisiamme kohtelemme. Hyvät käytöstavat kuuluvat elämään. Vaikka en jostain ihmisestä pitäisikään, olen asettanut itselleni päämääräksi aina tulla toimeen kaikkien kanssa. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen. Se kuuluu aikuisuuteen ja hyviin tapoihin. Huonoa käytöstä ei mielestäni voi selittää mitenkään. Huono käytös on huonoa käytöstä ja piste. Tervehtiminen, kiittäminen ja anteeksi pyytäminen, niiden pitää tulla selkärangasta. Tietyissä porukoissa, esim. työpaikalla, kaikkien kanssa on tultava toimeen, mutta vapaa-aikaa ei tarvitse viettää ihmisten kanssa, joiden kanssa ei kemiat ihan mene yksiin, tai jos jonkun arvot sotivat omia vastaan. Edelleen muiden mielipiteillä on merkitystä, mutta pitää osata ajatella myös itseään. Mielistellä ei tarvitse, ovimatoksi ei pidä ryhtyä, vaan olla oma vahva itsensä. Ja omaa itsetuntoa voi kehittää, jos ei vielä koe itseään vahvaksi. Niin, ja yleensä ikä tuo varmuutta.

Olkaamme sellaisia kuin olemme. Uskalletaan olla omia itsejämme. Jos emme itse kunnioita ja arvosta itseämme, ei kukaan muukaan sitä tee.

Love life

Kiti