Ja taas se meidän Molly...

Hola!

Jokin aika sitten kirjoitin postauksen meidän Melkosesta Mollysta (tässä), joka saikin huikean vastaanoton sekä hurjan määrän kommentteja, kiitos niistä kaikista! Tässä pieni jatkokertomus tästä samaisesta koirasta..

Ai häh? Tää oli jo kuollu.

Molli on tosiaan jo yli 10 vuotta vanha, ja sille on kehittynyt ihan oma tahto ja persoonallisuus. Vaikka se yleensä onkin hyvin kuuliainen ja kiltti, on muutama sellainen tilanne, jossa sen vähemmän kuuliainen oma tahto nousee pintaan. Tai sitten se valikoiva kuulo... Yksi näistä tilanteista on silloin kun ollaan lenkillä, eikä suunta miellytä. Silloin se pistää täyden stopin päälle, mulkoilee kulmiensa alta, ei liikuta tassujaan ollenkaan haluttuun suuntaan, vaan jämähtää paikalleen kuin jäyhä jököttäjä! Siinä sitä sitten tuijotetaan toisiamme. Vedän hihnasta, komennan, houkuttelen herkulla, tuijotan lisää, mutta EI. Kun sitä ei huvita liikkua, niin sitten sitä ei liikuta. Hetken neuvottelun jälkeen Molli lähtee syvästi loukkaantuneen näköisenä kulkemaan perässäni, mutta saattaa tehdä saman stopin jo heti seuraavaan risteykseen. Ja sama lähtee taas alusta. Joskus lenkille ei olla päästy lainkaan. Se tekee tarpeensa ensimmäiseen nurmen palaseen, istuu alas ja tuijottaa ulko-ovea. Eipä siinä sitten mitään. En olis lenkkeillytkään. Mennään siis takaisin sisälle.

En liiku.
En tule!
Ei.
Noup!
Onks ihan pakko?
Okei...


Toinen tällainen samanlainen tilanne on aina mökillä. Tarkemmin sanottuna silloin, kun ollaan mökiltä lähdössä pois. Autot on pakattu, lapsi istuu autossa, samoin muu porukka, takakontti on auki, että neiti tulisi ja hyppäisi sinne, niin sitten lähdettäisiin. Eipä hyppää. Eipä tule edes auton lähelle. Se makaa mökin edessä hanuri kohti autoja, eikä sillä ole aikomustakaan lähteä yhtään mihinkään! Joskus sitä ei edes näy! Se ei korvaansa lotkauta käskyille, eikä sitä saa liikkeelle muuten kuin "niskaperseotteella". Silloinkin hiiiiiiitaaaaaaaastiiiiii laahustamalla, ja sitten taas uudet komennot, että hyppäisi sinne takakonttiin.

Ja nyt marjakautena on mustikoiden ja vaapukoiden kerääminen Mollin kanssa melkoisen ärsyttävää. Mustikoita on metsä pullollaan, mutta ilmeisesti parhaat mustikat on juuri siinä, mistä minä (tai oikeastaan äitini) on keräämässä (minähän vahdin Töhötintä ja äitini kerää marjat). Eräänkin kerran äitini taas komensi koiran muualle keräämään itse omat mustikkansa, niin fiksuna koirana se sitten tunkikin päänsä ämpäriin, joka oli puolillaan jo valmiiksi kerättyjä mustikoita. Paljon helpompihan niitä sieltä on louskuttaa, kun puskasta..

Ai tästä ajattelit kerätä..
Jaa, tästä!

Viime kesänä Molli söi niin paljon mustikoita, että sen vatsa ei oikein enää kestänytkään, vaan se kakkasi, ei vain yhdelle, eikä kahdelle, vaan kolmelle matolle mustat isot mötkäleet. Itsehän olin silloin Helsingissä, joten meidän äiti pääsi sitten mattopyykille...Soooriiii!

Täs on hyvä kölliä, ku mustikat on iiihan hollilla.

Sitten kun meidän rouva on koko päivän siellä mökillä touhunnut, niin klo 19 se alkaa olla valmis nukkumaan. Ja kuten arvaatte, eihän kukaan aikuinen silloin vielä unille mene. Molli on yleensä toista mieltä. Sen mielestä silloin on ukin nukkumaanmenoaika. Molli kävelee n 20 cm päässä ukista paikasta toiseen, lösähtää sen jalkojen juureen maahan, tuijottaa uneliailla silmillään ja yrittää saada ukkia tajuamaan, että nyt sänkyyn ja nukkumaan! Ja todella, Molli voi kävellä ukin vanavedessä parikin tuntia ja yrittäen saada ukkia unille. Ja voi sitä onnea, kun ukki lopulta menee sänkyyn! Silloin prinsessa hyppää perässä, kääntää pyllynsä tyynyn päälle ja nukahtaa onnellisena...

Sellainen se meidän Mollukka on <3. Ihanan rasittava ja hurrrrjan rakastettava.

Aurinkoa viikkoonne!

Love life

Kiti