Kauneudenhoitoa kotisohvalla

Heip!

Sain kotiin testattavaksi MayBeautyn The Incredible Face Mask kasvonaamioita. En yleensä juurikaan käytä mitään naamioita, paksua rasvakerrosta lukuunottamatta.. Kuten olen joskus aikaisemmassa postauksessani kertonutkin, olen melkolailla huono (tai oikeastaan hyvä) ihonhoitaja, koska haluan aina päästä mahdollisimman helpolla ihon hoidossa. Niinpä normaalit pesuaineeni ja voiteeni ovatkin hyviä, jotta en joutuisi taistelemaan pahemmin hyvän ihon puolesta..

Mutta nyt oli kyllä pakko kokeilla tätä naamiota. Naamio lupasi puhtaamman ja raikkaamman olon, sekä poistaa mustapäitä, ihon rasvaisuutta ja kuollutta ihoa.

Illalla laitettuani tyttösen unille menin vessaan, pesin naamani ja levitin MayBeautyn kasvonaamion kasvoilleni. Tuli olo, kuin lakritsikastiketta olisin sivellyt kasvoilleni! Se oli mustaa,  paksua ja kiiltävää, levittyi melko huonosti, mikä oli tarkoituskin, jotta naamiokerros olisi tarpeeksi paksu. Kun sain naamion levitettyä, menin katsomaan telkkaria. Naamion piti vaikuttaa 30-40 minuuttia.

Tökötit naamassa

Naamion kuivuessa tunsi ihoani kiristävän. Niin kai pitikin.. Ei se sattunut mitenkään, mutta tuntui siltä kuin naama olisi niin kuiva, ettei kohta saisi suuta kunnolla auki. Kohta 30 minuuttia oli mennyt, ja menin takaisin kylpyhuoneeseen tekemään seuraavan vaiheen. Se oli naamion irroittaminen. Ensin etsin naamiosta sellaisen kohdan, josta sain sitä hieman vedettyä irti. Kohta se alkoikin irrota repimästäni suunnasta. Ihan kuin kontaktimuovia olisin vetänyt irti kirjasta, paitsi helpommin :D . Vähän kipristeli ja nipisteli naamion irroittaminen. Naamio irtosi helposti niistä kohdista, joissa oli naamiota paksu kerros, mutta ne kohdat, jotka olivat jääneet ohuemmiksi, sitä oli selvästi vaikeampi irrottaa. Lopulta lähes kaikki naamiosta oli irti. Loput pesin vedellä pois ja kuivasin kasvoni vielä pyyhkeeseen.

Irtoo, irtoo..

Mikä olo sitten oli?

Ensimmäinen tuntemus oli raikas. Ihoni todella tuntui raikkaammalta ja todella pehmeältä! Pikkaisen vielä kipristeli ihoa (kait veri kiersi kasvoissa naamion irroittamisen jäljiltä). Mutta se ihon pehmeys! Pyysin oikein miestänikin kokeilemaan, miten poskeni oli kuin vauvan pylly! Kuollut iho ja rasvaisuus oli selvästi saanut kyytiä, mustapäiden häviämistä en niinkään, ainakaan näin ensimmäisellä kerralla, huomannut. Kosteusvoidetta oli laitettava ennen kuin menin unille. Mutta kannatti kokeilla, ja ihan kotisohvalla köllötellen. Kokeilen kyllä toistekin.

Raikas ja pehmeä iho! Ja muutenkin niiiiin nättinä XD

Oletteko te käyneet kavohoidoissa tai käyttänyt jotain naamioita kotioloissa? Onko naamiot vaikuttaneet lupaamallaan tavalla?

Love life

Kiti

Ps. Painakaa tähteä, jos tykkäsitte postauksesta.

Pps. Voitte seurata minua myös instagramissa ja bloglovin'ssa!