Kurkkaus kulissien taakse

Hellou!

Huh, tämä syksyn alku on ollut kiireinen! Joku aika sitten siitä yhdessä postauksessani mainitsinkin, mutta nyt aletaan mennä jo tukka putkella. Ja yksi suuri syy siihen on kovaa vauhtia lähestyvä ensi-ilta!! Iiiiiiiiik!!

Musiikkikomedia Huipputiimi näkee päivänvalonsa pe 20.10.2017 klo 20.00 Teatteriravintola Nyyrikissä Helsingin Käpylässä. Näytelmän on käsikirjoittanut Rosa Meriläinen ja ohjannut Mikko Kivinen. Tiedättekö molemmat? Jos ette, niin googlatkaa. Minun lisäkseni lavalla on Anneli Ranta, joka myös Salkkareiden Helena Kuulana tunnetaan, sekä aivan mielettömän taitava harmonikkataiteilija Henna Leppänen.

Mutta siis, ensi-ilta lähestyy, eli näytelmää ollaan harjoiteltu ahkerasti useana iltana viikossa ja viikonloppuisin. Ja tietysti myös juliste- ja käsiohjelmakuvat on otettu. Nyt pääsettekin kurkkaamaan kulissien taakse, kun kuvasimme näitä kyseisiä kuvia. Tässä näkyvät kuvat olemme ottaneet itse omilla kännyköillämme ja minä kamerallani, mutta viralliset kuvat otti Ari Meriläinen.

Alkuun tietenkin levitimme tavaramme pitkin ja poikin, meikkasimme, laitoimme tukat kuosiin ja vaihdoimme vaatteet. Meillä ei ole erillistä maskeeraaja/kampaajaa, vaan hoidamme meikit ja hiukset ihan itse.

Kolme naista asettuivat taloksi. Kaksi minuuttia, ja pöytä näytti tältä.
"Kiitos äiti ja isä, että olette tukeneet minua..."
Tadaa! Anneli kaunistautuu.
Henna alkaa olla valmis. Vain kengät uupuu.
Valmista!

Vihdoin päästään kuvaamaan. Aloitamme julistekuvasta. Ja ensimmäisenä kuvaamme minun jalkojani. Kyllä, pelkkiä jalkoja.

Kuvataan jalkoja. Jep, pelkkiä jalkoja. Minun pihtikinttujani.

Seuraavana vuorossa Anneli.

Valokeilassa Anneli, kuvaamassa Ari

Ja Hennan vuoro. 

Valokeilassa Henna

Minä odottelemassa omaa vuoroani. 

Tää oottelis niin ku omaa vuoroaan.

Ja välillä nauroimme katketaksemme meidän kuvillemme.

Meitä ainakin nauratti!

Voi apua! Mitähän näistä oikein tulee!? Sen saatte nähdä seuraavassa postauksessa :)

Love life

Kiti